Ylösnousemus II
Tolstoy, Leo, graf, 1828-1910
Finnish
We will print you a perfectly bound paperback of your selected title and send it to you at your nominated address
Below is a summary of Ylösnousemus II
and PG Distributed Proofreaders
YLÖSNOUSEMUS II
Kirj.
Leo Tolstoi
Tekijän luvalla suomentanut Arvid Järnefelt
1899.
I.
Kahden viikon kuluttua saattoi asia tulla esitellyksi senaatissa ja
täksi ajaksi aikoi Nehljudof matkustaa Pietariin. Ellei olisi menestystä
senaatissa, jättäisi hän anomuksen Keisarilliselle Majesteetille, kuten
asianajaja oli neuvonut. Siinä tapauksessa ettei nyt valitus tulisi
otetuksi huomioon, mihin asianajajan mielestä oli valmistuminen, koska
kassatsiooniaiheet olivat hyvin heikot, saattoi se pakkotyöhön
tuomittujen joukko, johon Maslova kuului, tulla lähetettäväksi kesäkuun
ensi päivinä. Valmistuakseen seuraamaan Maslovaa Siperiaan,--ja sen oli
Nehljudof lujasti päättänyt tehdä,--piti nyt ensin matkustaa maatiloille
ja järjestää siellä asiansa.
Ensiksikin matkusti Nehljudof Kusminskin suurelle maatilalle, joka oli
lähimpänä, mustanmullan vyöhykkeessä, ja josta oli päätulot. Hän oli
asunut tällä maatilalla lapsuudessaan ja nuoruudessaan, oleskeli siellä
kaksi kertaa täysikäisenäkin, ja oli kerran äidin pyynnöstä saattamassa
sinne saksalaista isännöitsijää ja järjestämässä tämän kanssa taloutta,
niin että hän jo kauvan sitten tunsi maatilan asiat ja talonpoikien
suhteet konttoriin, s.o. tilanomistajaan. Talonpoikien suhteet
tilanomistajaan olivat sitä laatua, että he olivat kokonaan riippuvaiset
konttorista. Nehljudof tiesi tästä jo ylioppilaana ollessaan, kun hän
kannatti ja levitteli Henry Georgen oppia, ja tämän opin vaikutuksesta
oli antanut isän-perintönsä talonpojille. Sitten kuin hän oli ollut
sotapalveluksessa ja tottunut kuluttamaan noin 20 tuhatta ruplaa
vuodessa, olivat tosin kaikki nämät hänen tietonsa kadottaneet sitovan
voimansa hänen elämäänsä nähden, unohtuneet, eikä hän koskaan enää
kysynyt itseltään mistä nuo rahat tulivat, jotka äiti hänelle antoi,
vieläpä koetti olla sitä ajattelematta. Mutta kun äiti oli kuollut, kun
perintö oli vastaanotettava ja omaisuuden hoitamiskysymykset
ratkaistavat, syntyi hänelle jälleen kysymys hänen suhteistaan
maanomistukseen. Noin kuukautta ennen olisi Nehljudof vielä sanonut
itselleen, ettei hän pysty muuttamaan olevia oloja, etteihän hän itse
hallitse maatilaa,--ja olisi enemmän tai vähemmän rauhoittunut, kun asui
kaukana paikalta ja sai vaan sieltä rahoja. Mutta nyt, vaikka oli
hankkeissa Siperian matka ja vaikka hän arvattavasti tulisi joutumaan
monimutkaisiin ja vaikeisiin suhteisiin vankilamaailman kanssa ja hänen
yhteiskunnallinen asemansa ja erittäinkin rahansa olisivat kylläkin
olleet tarpeen, hän kuitenkin päätti ettei hän enää jättäisi asiaa
entiselleen, vaan tekisi, vaikkapa omaksi vahingokseenkin, siinä
muutoksen. Tässä tarkoituksessa hän päätti olla pitämättä maatansa
omassa viljelyksessä, ja jättää se halvasta hinnasta talonpoikien
haltuun, tehdä heille mahdolliseksi päästä riippumattomiksi
maanomistajasta. Ei mennyt Nehljudofin huomion ohitse, vertaillessaan
maanomistajan asemaa maaorjain isäntään, että maan antaminen
talonpoikien haltuun maan viljelemisen sijaan palkkalaisten avulla oli
jotenkin samaa kuin orjien siirtäminen päivätöistä rahaverolle. Tämä ei
ollutkaan mikään kysymyksen ratkaisu, vaan oli ainoastaan askel sen
ratkaisemista kohden: se oli ainoastaan ylimeno raa'asta vähemmän
raakaan väkivallan muotoon. Näin hän siis aikoikin menetellä.
Nehljudof saapui Kusminskiin keskipäivän tienoissa. Kaikessa kohden
koettaen saattaa elämänsä yksinkertaisemmaksi hän ei sähköittänyt
tulostansa, vaan otti tavalliset nelipyöräiset kyytirattaat
parihevosilla kestikievarista. Kyytiimiehenä oli nuori poika, yllään
neliniitinen kauhtana, joka oli vyötetty poimujen mukaan vyötäryksiä
alempaa. Se istui kyytimiehen tavoin kuskipukilla syrjittäin ja puheli
sitä mieluummin herran kanssa, kun heidän puhuessaan vikaperä, ontuva,
valkoinen aisahevonen ja sivulle valjastettu kuihtunut hevoskaakki
saivat kävellä, mihin ne aina olivat kovin halukkaat.
Kyytimies kertoi Kusminskin isännöitsijästä, tietämättä kuljettavansa
isäntää itseä. Nehljudof tahallaan oli sanomatta hänelle.
--Kyllä on fiini saksalainen,--puhui kaupungissa asunut ja romaania
lukenut kyytimies puolittain kääntyen kyydittävän puoleen ja nappaisten
pitkää niskaansa vuoroin ylhäältä ja vuoroin alhaalta:--ajelee
voikkoskolmikolla, ja annas kun pääsee emäntineen tielle, niin koetappas
kelvata hänelle! Talvella joulun aikaan tuotettiin suureen taloon kuusi,
minäkin olin vieraita tuomassa: sähkövalon kanssa; se se vasta korea
oli. Semmoista ei maalla näe! Paljon se on rahoja kokoon haalinut! Mikäs
hänen on, kun on herrana talossa. Sanotaan hänen ostaneen hyvän talon.
Nehljudof luuli jo olleensa kokonaan väliäpitämätön siitä kuinka
saksalainen hoitaa ja käyttää hyväksensä hänen tilustansa. Mutta
pitkäruumiisen kyytipojan kertomus oli hänelle vastenmielinen. Hän
ihaili kaunista päivää, sakeita, pimeneviä pilviä, jotka joskus
Back