Bartek Sankari
Sienkiewicz, Henryk, 1846-1916
Finnish
We will print you a perfectly bound paperback of your selected title and send it to you at your nominated address
Below is a summary of Bartek Sankari
Bartek Sankari.
Kirjoittanut
Henryk Sienkiewicz.
Alkuteos puolalainen.
Suomennos.
Ensimmäisen kerran julkaissut
Axel Bergbom 1889.
I.
Sankarini nimi oli Bartek Slovik. Mutta kuin hänen, häntä puhuteltaessa,
oli tapana muljottaa silmiään, kutsuivat naapurit häntä Bartek
Korppisilmäksi. Ja kuin oikein tarkalle otettiin, ei hänellä juuri
ollutkaan mitään satakielen ominaisuutta--slovik merkitsee satakieli
--sitä vastoin olivat hänen lahjansa ja todellisen alkuperäinen
yksinkertaisuutensa hankkineet hänelle lisänimen "tyhmä Bartek". Se
olikin enimmin tunnettu ja kaikissa tapauksissa ainoa, joka kuuluu tähän
juttuun, vaikka Bartekilla vielä oli neljäskin virallinen nimi. Kuin
nimittäin puolalaiset sanat czlovick: ihminen, ja slovick: satakieli,
kuuluvat samalta saksalaisen korvaan, ja saksalaiset sivistyttämisen
nimessä mielellään kääntävät raa'at slaavilaiset sanat oikeaksi
kultuurikieleksi, oli eräässä tilaisuudessa tapahtunut seuraava
keskustelu:
--Mikä nimesi? kysyi saksalainen upseeri Bartekilta.
--Slovik.
--Scsloik? Vai niin. Hyvä!
Ja upseeri kirjoitti hänen nimekseen "Ihminen".
Bartek oli kotosin Pognembinin kylästä. On monta sen nimistä kylää sekä
Poznanin (Posenin) suuriherttuakunnassa että vanhan tasavallan muissa
osissa. Paitsi maapalstaansa, tölliään ja paria lehmää, oli hänellä kimo
hevonen ja vaimonsa Magda. Sellaisten olosuhteiden vallitessa saattoi
hän elää rauhassa ja levossa kaiken sen viisauden nojassa, joka löytyy
seuraavassa puolalaisen kansanlaulun pätkässä:
Magda oli vaimonsa ja kimo hevosensa,
Kyll' Herra aina huolen pitää hänen parhaaksensa.
Siten kului hänen elämänsä aivan niin kuin Jumala tahtoi, ja vasta kuin
Jumala tahtoi sotaa, kävi Bartek hiukan levottomaksi. Tuli sana, että
piti lähteä mies talosta, jättää koti ja heittää kaikki vaimojen
huostaan. Pognembinin väki oli hyvin köyhää. Talvella oli Bartekin tapa
käydä tehtaissa työssä ja siten ansaita vähän elatuksen lisää. Mutta
mitä oli nyt tehtävä? Kuka tietäisi milloin sota ranskalaisia vastaan
päättyy? Kuin Magda oli lukenut julistuksen, alkoi hän sättiä ja sanoi:
"Periköön turmio heidät kaikki! Vaikka sinä oletkin sellainen raukka,
käyt sentään säälikseni! Ranskalaiset kyllä hakkaavat pään sinulta
poikki!"
Bartek tunsi että hänen vaimonsa puhui järkevästi. Hän pelkäsi
ranskalaisia kuin ruttoa, ja sitä paitsi sai hän paljon uutta
ajateltavaa. Mitä olivat ranskalaiset hänelle tehneet? Minkä tähden
piti hänen marssia tuohon kauheaan, tuntemattomaan maahan, jossa ei
löytynyt ainoatakaan sääliväistä ihmistä? Kaiken sen aikaa kuin hän oli
oleskellut Pognembinissä, oli se tuntunut hänestä hyvinkin
vähäpätöiseltä, mutta kuin hän nyt oli saanut käskyn marssia sieltä
pois, huomasi hän vasta, että siellä kaikissa tapauksissa oli parempi
olla kuin missään muualla. Mutta mikään ei auttanut, sallima niin vaati,
ja hänen täytyi pois. Bartek syleili vaimoaan ja kaksivuotiasta
Franekiansa, sylkäsi, teki ristinmerkin ja läksi töllistä. Magda hänen
jälessään. Ei heidän hyvästijättönsä ollut mikään erinomaisen
liikuttava. Hän ja poika nyyhkyttivät, mutta Bartek puheli koko ajan:
"No, no, ole nyt levollinen!" Niin tulivat he tielle. Vasta siellä he
näkivät, että koko Pognembinissä tapahtui aivan samaa kuin heillä.
Koko kylä on liikkeellä. Maantie on täynnä kutsunnan saaneita sotilaita,
jotka menevät rautatien asemalle, vaimojen ja lapsien, vanhusten ja
koirain saattamina. Joukko on alakuloinen. Ainoastaan jotkut nuoret
pojat piippu uljaasti suussa näyttävät aivan väliäpitämättömiltä;
muutamat heistä ovat jo päissään hyväksi aluksi ja räyhäävät käheällä
äänellä.
Eräs Pognembinin saksalaisista siirtolaisista alkaa pelkästä surusta
laulaa "Die Wacht am Rhein"[1]. Koko tuo kirjava joukko, josta siellä
täällä santarmin pistimet loistavat, rientää huutaen, meluten ja
Back