Vanha tarina Montrosesta
Scott, Walter, Sir, 1771-1832
Finnish
We will print you a perfectly bound paperback of your selected title and send it to you at your nominated address
Below is a summary of Vanha tarina Montrosesta
VANHA TARINA MONTROSESTA
Historiallinen kertomus
Kirj.
Walter Scott
Englanninkielestä suomentanut J. Krohn
1910.
ENSIMMÄINEN LUKU.
Raamattu, peitsen piirtämä,
On heille uskon perustus,
Ja pettymätön laukaus
Väitelmän varmin päättäjä.
Ja kelpo sivallus tai kaks
Koht' opin näyttää oikeaks.
Butler.
Kerrottavamme alkaa sen suuren, verisen sodan aikana, joka raivosi
Suur-Britanniassa seitsemännellätoista vuosisadalla. Skotlanti oli vielä
säilynyt keskinäisen sodan raatelemisista, vaikka senkin asukkaat olivat
valtiollisissa mietteissänsä suuresti eripuraiset. Olipa heissä monta,
jotka kyllästyneinä parlamentin hallitukseen ja suuttuneina siitä, kun
parlamentti oli rohjennut laittaa suuren armeijan Englannin
parlamentille avuksi, olivat puolestansa päättäneet ensimmäisen
tilaisuuden tarjoutuessa nousta aseisiin kuninkaan puolesta. Tämmöisellä
sivurynnäköllä he arvelivat voivansa pakottaa parlamentin kutsumaan
kenraali Leslien armeijan Englannista pois, vieläpä kenties voivansa
palauttaa suuren osan Skotlantia kuninkaalle uskolliseksi. Tähän tuumaan
taipuvaiset olivat varsinkin pohjoisten seutujen aatelisherrat, jotka
kovin vastahakoisesti olivat Juhlallisen Liiton ja Sovinnon[1]
aikaantulemista vastustelleet, ja samanmieliset olivat myös useammat
vuorelais-klanien[2] päälliköistä. Sillä nämä viimemainitut arvelivat
oman etunsa ja valtansa riippuvan kuningasvallan vahvuudesta; sitä
paitsi presbyteriläinen uskonto inhotti heitä kovasti; ja vihdoin
viimeinkin oli heidän keskuuselämänsä sitä puolivilliä laatua, jossa
sota aina on rauhaa mieluisampi.
Yleisesti pelättiin, että nämä yhdistyneet syyt synnyttäisivät suuria
meteleitä; ja ne ryöstö- ja rosvoretket, joita Skotlannin vuorelaiset
kaikkina aikoina tekivät alangoille, alkoivatkin jo saada vahvemman,
julkisemman, paremmin järjestetyn muodon, ikäänkuin yhteinen sotatuuma
olisi ollut niitä johtamassa.
Valtakunnan asiain hallitsijat eivät voineet olla tämän hetken
vaarallisuutta huomaamatta; huolellisesti he varustelivat itseänsä
uhkaavaa vaaraa vastustamaan ja torjumaan. Suuri oli kuitenkin heidän
mielihyvänsä siitä, ettei kukaan sotataidoltaan tai nimeltään
arvokkaampi mies vielä ollut ruvennut kokoilemaan kuninkaanpuolista
armeijaa eikä edes johtamaan noita sissijoukkoja, joiden sotavehkeisiin
ryöstönhalu kenties oli yhtä paljo syynä kuin valtiollinen viha.
Yleisesti toivottiin vuorelais-päälliköt silläkin keinolla saatavan
hillityksi, että tarpeeksi suuri sotavoima majoitettaisiin alankojen ja
vuoriston rajaa pitkin. Ja niillä pohjoisilla parooneilla, jotka
Liittoon ja Sovintoon olivat suostuneet--esim. kreivi-sotamarski,
mahtavat Forbes'in sekä Leslien suvut ja Iwinet, Grant'it ynnä muut
presbyteriläiset klanit--oli kylläksi voimaa pitämään vastapainoa ja
tekemään estettä Ogilvies'ille sekä muille Angus'in ja Kincardinen
kreivikuntain kuninkaanpuolisille herroille, vieläpä suurelle
Gordon-suvullekin, vaikka sen valta oli yhtä ääretön kuin sen viha
presbyteriläis-uskontoa vastaan.
Läntisessä vuoristossa oli hallitsevalla puolueella paljo vihollisia.
Mutta Argylen markiisilla, johon valtakunnansäätyjen liittokunta
järkähtämättömästi luotti, oli niissä seuduissa verraton valta, jonka
arveltiin kukistaneen vihollisten klanien voiman ja masentaneen heidän
päällikköjensä rohkeuden. Sillä Argylen markiisin valta, joka
vanhastansa jo oli ääretön, oli viime rauhanteossa kuninkaalta väkisin
otetuilla myönnytyksillä paisunut vielä suuremmaksi. Tosin oli tuttu
seikka, että Argylessa enemmän oli valtiollista viisautta kuin mielen
miehuutta, ja että hän paremmin kelpasi valtiollisen juonen kutojaksi
kuin vihollisten vuorelaisten kurissapitäjäksi. Mutta hänen klaninsa
suuri miesluku ja hänen uljasten alapäällikköjensä rohkeus oli, niin
toivottiin, täyttävä johtajan persoonalliset puutteet. Eikä ollut
luultavaa, että naapuriheimokunnat, joista useammat jo olivat
Campbelleilta[3] saaneet kovasti selkäänsä, juuri aivan kernaasti
yllyttäisivät näin mahtavan klanin uuteen taisteluun.
Näinmuodoin oli koko länsi- ja eteläpuoli Skotlantia, epäilemättä
valtakunnan rikkain osa, Covenantilaisten[4] vallassa. Fifeshire
erittäinkin oli heidän omansa, ja Forth'in sekä Tay'n lahtien
pohjoispuolellakin oli heillä monta voimallista ystävää. Skotlannin
säätyjen liittokunta ei siis katsonut tuota uhkaavaa vaaraa niin
Back