Pohjavirtoja - Romaani
Salmela Marja 1875-1924
Finnish
We will print you a perfectly bound paperback of your selected title and send it to you at your nominated address
Below is a summary of Pohjavirtoja - Romaani
POHJAVIRTOJA
Romaani
Kirj.
MARJA SALMELA
WSOY, Porvoo, 1911.
SISÄLLYS:
Eero
Jokapäiväisyyden poluilta
Alppien maassa
Kun tiet yhtyivät
EERO
Tohtorin talon ruokasalissa kävi lakkaamaton puheen porina. Nuorin
lapsista leikki lattialla pienen, naapuritalosta vieraisille tulleen
toverin kanssa, vanhemmat lukivat läksyjään, mikä ääneen, mikä
puoliääneen.
Eero, vanhin kotona olevista lapsista, istui erillään muista huoneen
perällä, suuressa, vanhanaikuisessa keinutuolissa, kirjat polvellaan.
Ikkunan luona, pienen pöydän ympärillä lukivat kansakoulua käyvät
lapset läksyjään. Heitä oli kaksi tyttöä ja kaksi poikaa. Ville, vanhin
heistä, istui kahdeksanvuotiaan Yrjön vieressä ja joka kerralta, kun
Yrjön sisälukuharjoitus kävi liian äänekkääksi tuuppasi Ville häntä
saappaan korolla sääreen. »Älähän», äännähti silloin Yrjö ja siirtyi
etäämmälle veljestä. Mutta tuuppaus teki tehtävänsä. Luku kävi isoksi
aikaa hiljaisemmaksi, kunnes voima ja vauhti taas vähitellen kiihtyi,
aiheuttaen lopulta uuden tuuppauksen.
Villen ja Yrjön välillä ijässä olevat pikku tytöt istuivat pöydän
toisella puolella, milloin äänettöminä lukien, milloin hiljaa keskenään
supisten.
Ulkona oli pilkkosen pimeä. Silloin tällöin ikkunoita vastaan
singahtavista, märistä hiutaleistä päättäen satoi siellä lumiräntää.
Tuuli tuntui käyvän puuskittain. Väliin se vaikeni, sitte yritti taas
entistä vihaisemmin. Nurkan ohi pyyhkäistessään se aina ulvahti pitkään
ja haikeasti.
Huoneessa olevista sitä eivät kuitenkaan muut huomanneet kuin
tohtorinna ja Eero. Tohtorinna huokasi silloin aina väsyneesti ja
raskaasti. Eero sitävastoin ei näyttänyt kiinnittävän mitään huomiota
siihen mitä kuuli. Hän vain luki.
Kun tuuli levähti eikä huoneessa kuulunut muuta kuin lukevien ja
leikkivien lasten ääniä, saattoi tohtorinna viereisestä huoneesta
eroittaa miehensä askeleet. Sitte hän kuuli tohtorin asettuvan
tuoliinsa, kuuli paperin rapinaa kuin sanomalehtiä olisi käännelty ja
pari kertaa lusikan kilahduksen lasin laitaa vastaan.
Tohtorinna huokasi. Huulia väräytti katkera hymy. Hermostuneen
kiireisesti hän sitte tarttui pöytälaatikosta ottamaansa veitseen ja
rupesi valmistamaan voileipiä lapsille.
Katse kulki lattialla leikkivästä tytön tylleröstä pöydän ääressä
lukevien luokse ja pysähtyi sitte Eeroon, joka koukkuselkäisenä kuin
vanhus istui painuneena kirjojensa yli.
Miten kalpea hän oli! Kyllä näki, että hän oli ollut sairaana ja oli
vieläkin. Mutta eihän hänen laiseltaan mitään saanut tietää. Senlainen
umpimielinen tuppisuu hänkin oli, aivan niinkuin isänsä. Ei
äännähtänyt, vaikka puulla olisi päähän lyönyt. Senlainen hän oli jo
pienenä.
Tohtorinna oli taas huokaista, mutta huokauksen asemesta tulikin
hymyily, sillä hänen ajatuksensa luistivat Oskariin, joka paraikaa luki
ylioppilastutkintoaan. Se poika osasi iloita ja valmistaa iloa
muillekin. Kaskuja ja hyvää tuulta häneltä riitti, niin että siitä
äidinkin väsynyt mieli virkistyi. Olisipa nyt vain Oskar täällä, ei
silloin tarvitseisi kuunnella tuota tuulen raskasmielistä valitusta,
eikä pääsisi ahdistamaan synkät ajatukset.
Mutta oliko ihme, jos ei iloita jaksanut? Tällainen lauma aina
ympärillä ja kohta kätkyessä taas uusi avun pyytäjä. Ihminen oli
hänkin.
Back