Elämän hawainnoita IX: Sowittaja; Paljon uutta; Keron Heikki
Päivärinta, Pietari, 1827-1913
Finnish
We will print you a perfectly bound paperback of your selected title and send it to you at your nominated address
Below is a summary of Elämän hawainnoita IX: Sowittaja; Paljon uutta; Keron Heikki
ELÄMÄN HAWAINNOITA IX: Sowittaja; Paljon uutta; Keron Heikki
Kirj.
P. Päivärinta
WSOY, Porvoo, 1899.
SOWITTAJA.
Oli Pohjanlahden rannikkoseutua. Wuosisatojen kuluessa oli meri
jättänyt jälkeensä silmän kantamattomia aloja kuiwaa maata. Sywät meren
lahdelmat siellä täällä tunkeusiwat sywälle noihin entisiin
heittomaihinsa, ikäänkuin suojellaksensa ja syleilläksensä wielä noita
siitä poisluopuneita maita, joiden ylitse se ennen niin wallattomasti
hyrskyen lainehti. Tämän tähden oli seutu täynnä lahdekkeita, salmia,
poukamia, niemiä ja saaria. Entiset wuolaat mereen juoksewat wirrat
oliwat merestä kuiwuneella maalla jakaantuneet moneksi pienemmäksi
puroksi ja wirraksi, leikellen sen siten moniin osiin ja palstoihin.
Hitaasti, mutta warmasti juoksi wirta noita itselleen kulkutieksi
anastamiaan uomia myöden meri=emon syliin, sillä lakeat oliwat
merenpohjasta liettyneet ja kokoontuneet maat.
Tämmöiset merenjättömaat owat wuosisatoja olleet oiwallisia ja rehewiä
heinämaita. Mutta ajan kuluessa sammaltuu, pensastuu ja metsittyy
kuiwimmat ja yläwimmät paikat, sentähden syntyy noihin lakeisiin ja
aawoihin seutuihin ihanoita metsäsaaria, jotka kaukaa katsoen näyttäwät
kauniilta puutarhoilta. Suuret alat noiden metsäsaarten wälilläkin on,
milloin tiheämpänä, kulloin harwempana pensaikkona, ollen nekin paikat
jo alulla metsää kaswamaan. Silmäsiintoja on taas aiwan puuttomia ja
pensaittomia aawoja, joissa ei ole muuta silmään ottawaa kuin
niittylatoja ja talwisina aikoina tiheässä olewia heinäpieleksiä. Kun
noihin aawoihin wielä yhtyy meren lahdelmat ja poukamat, niin luulisi
niitä äkkinäinen meren seljiksi.
Enimmän aikaa maatuneille ja enimmän kohoontuneille paikoille on wahwat
ja tiheät kylät ja pitäjät taloineen ja kirkkoineen sijoittuneet, jotka
noilta aukeilta katsoen näyttäwät wähäisiltä kaupungeilta tahi
kauppaloilta. Noista kylistä owat niiden asukkaat lewittäneet
wiljelyksiänsä laajoille aloille, ja mehewästi rehoittawat
wiljelyskaswit wahwamultaisessa, kiwettömässä, meren jättämässä ja
hywästi wiljellyssä maassa. Weroituksen perustuksella omistawat kylien
asukkaat kaikki nuo wähemmän kohonneet lakeat maat niittymaineen,
metsäsaarineen ja pensaikkoineen.
Noilla warakkailla yhteiskunnilla on tilaton kansansa, kuten
muuallakin. Usea heistä perheelliseksi tultuansa, pyrkii tilallisten
mökkyreiksi ja torppareiksi noille sammaltuneille, pensastuneille ja
metsittyneille niittymaan osille. Tällä tawalla on mökki tahi torppa
ilmestynyt sinne tänne johonkin pensastoon ja metsäsaaren laitaan.
Heillä on siellä erityiset aitaukset, joissa he kesäisinä aikoina
syöttelewät wähälukuista karjaansa; eipä se muutoin käwisi laatuunkaan,
sillä penikulmittain on niiltä tienoilta niittyjä yhteisille
laitumille. Usea heistä tulee warsin hywästi toimeen; sillä meren
jättämä lieju on aikojen kuluessa tekeytynyt wäkimultaiseksi
peltomaaksi, joka wiljelykseen muokattuna antaa heille jokapäiwäisen
leipänsä. Kuitenkin on kurjuus ja puutokset tännekin löytäneet tiensä,
sillä moni heistä kärsii suurta puutetta ja wiettää perheinensä sangen
kituwaa elämää.
Noita aukeita maita pitkin kulkee talwisina aikoina wahwa talwitie,
sillä sitä myöten on paljo lyhempi matka toisiin kyliin ja pitäjiin,
wieläpä joihinkin kaupunkeihinkin kuin yleistä maantietä myöten, joka
wältellen sywälle pistäwiä merenlahtia tekee pitkän kaarroksen. Mennen
usean merenlahdekkeen ja kaitaisen salmen poikki, kulkee tuo talwitie
usean mökin ja torpan siwuitse. Täten oli talwisina aikoina noilla,
ikäänkuin muista erotetuilla asukkailla tie, jota he pääsiwät kulkemaan
minne waan haluttiwat, mutta kesällä ei heillä ollut minkäänlaista
tietä, waan heidän täytyi pyrkiä, kuten parhaiten taisiwat, kaukana
olewalle maantielle, ja niin tehdä hirmuisen iso mutka.
No niin. Olihan talwitiestä paljonkin hyötyä, mutta kun pahoilleen
pani, oli se hywin oikullinen. Sillä kun sattui sakea lumipyry
tulemaan, oli tiellä kulkija pahemmassa kuin pulassa. Noilla aukeilla
ja suojattomilla seuduilla oli silloin semmoinen pölläkkä, ettei sylen
päähän nähnyt eteensä, ja tiellä pysymisen laita oli niin ja näin.
Semmoisilla ilmoilla eksyiwätkin matkustajat usein tieltä pois, ja
silloin ei ollut leikki edessä, semminkään öisin ja pimeinä ilta= ja
aamupuhteina, jolloin ei ollut walostakaan mitään apua. Ken semmoisissa
tilaisuuksissa tielle sattui, hän sai kiittää onneansa, jos waan osui
tapaamaan umpuroidessaan jonkun mökin, jossa hän woi saada itsellensä
ja hewosellensa jotakin suojaa.
Minäkin olin tilaisuudessa usein matkustamaan tuota aawaa oijostietä.
Usein oli minulla matkakumppaneita ja silloin tawallisesti juostiin
toisiensa rekiin haastelemaan sitä ja tätä, ratoksi tuolla ikäwällä
taipaleella. Eräänä kertana oli minulla matkatowereina sen paikkakunnan
miehiä. Silloin tuli puheeksi kahden mökin asukasten riitainen wäli. He
Back