Elämäni
Päivärinta, Pietari, 1827-1913
Finnish
We will print you a perfectly bound paperback of your selected title and send it to you at your nominated address
Below is a summary of Elämäni
ELÄMÄNI
Perhe-elämällinen kertomus
Kirj.
Pietari Päivärinta
1877.
SISÄLLYS:
Elämäni
Arviointeja
ELÄMÄNI
LAPSUUTENI AIKA
Minä olen syntynyt köyhistä vanhemmista, joilla ei ollut pienintäkään
muuta omaisuutta kuin kätensä elättämään sitä monilukuista perhettä,
jonka haltiaksi Jumala oli heidät asettanut. He tekivät työtä otsansa
hiessä, täyttääksensä sitä pyhää kutsumusta, jonka kalleuden he hyvin
käsittivät, ja elättääksensä niitä lapsia, jotka Jumala oli heille
uskonut. He olivat hurskaita ja Jumalaa pelkääväisiä ihmisiä ja tekivät
lastensa eteen työtä ilolla, eikä huokauksella; ja ensi alussa, kun
lapset olivat pienet ja ajat hyvät, riitti työn-ansio elatukseksi ja
vaatteeksi, mutta ajat muuttuu: lapset kasvoivat isommiksi ja
monilukuisemmiksi, ja rupesivat aina enemmän tarvitsemaan toimeen
tullakseen; hyvät vuodet loppuivat ja sijaan tuli katovuodet, ja niiden
muassa köyhyys koko maakuntaan ja niin vanhemmillenikin, sillä samassa
harveni työn-ansio ja työpalkat vähenivät; siihen tuli vielä lisäksi
sairaus isälleni, ettei hän kyennyt työhön ollenkaan; äitini voimat
eivät riittäneet sairaan hoitoon ja elatuksen hankkimiseen. Aina
muistan sen ajan, jolloin joukossa seisoimme ja itkimme kuolemaisillaan
olevan isämme vuoteen vieressä, ja jolloin hän puheli meille
kuolemasta, tulevaisesta elämästä ja ihmisen velvollisuuksista Jumalaa
ja ihmisiä kohtaan; ne opetukset eivät mene mielestäni, niin kauvan
kuin elän.--
Niillä ajoin tulin ensikerran eläissäni tuntemaan minkälainen kurjuus
on: toisen ihmisen huoneen nurkassa ruuatta ja vaatteetta, sairaan,
puutosta kärsivän isänsä vuoteen vieressä--luulisin siinä oppivan
ymmärtämään miksi neljännen rukouksen selityksessä Lutherus on
jokapäiväisen leivän joukkoon lukenut: »hyvät kylämiehet». Sillä
tunnenpa vielä nytkin, että jos ei armeliaat ihmiset olisi joutuneet
apuumme, olisimme kaikin siihen nääntyneet.--Isäni ei kumminkaan
kuollut siihen tautiin, vaan hän oli kauvan aikaa työhön kykenemätön,
eikä ajat myös paranneet, ja puutteet kopisi kantapäillä. Eräänä iltana
kuului vanhempaini keskenään puhelevan, ettei nyt ole muuta neuvoa kuin
että joku lähtee kerjäämään, taikka muutoin kuolemme kaikin yhteen
kokoon. Minä olin vanhin lapsijoukosta, sentähden älysin heti kelle se
toimi osaksi tulee. Niinkuin ukon nuoli lensi se ajatus sydämeni läpi,
että minun pitää kerjuulle.
Heti toisena päivänä rupesivat isä ja äiti kyynelsilmissä kertomaan
minulle, miten oli tehtävä, korjaamaan rikkinäisiä vaateriepujani ja
kenkiäni, ja niin toimittamaan minua matkalle.--Mikäpä muu oli neuvona,
kun tuo henki on kaikille luoduille niin rakas.--Seuraavana aamuna
lähti isä minua viemään likimäiseen kylään, jolloin itkin koko välin,
ja jolloin isäni muistutti ja puheli minulle, kuinka tuli olla nöyrä
kaikkia ihmisiä kohtaan, ja, jos ihmiset johonkin asiaan vaativat,
tehdä sitä mielellänsä mitä saattaa, niin he antavat kernaammasti
leipäpalansa. Isäni oli sekä asian laadusta että antamista neuvoistansa
niin liikutettuna, ettei saattanut, kyyneltensä tähden, seurata minua
ensimmäiseen taloon asti, vaan pyysi erästä matkamiestä viemään minut
talon kohdalle. Tämä sen lupasi tehdä, ja veikin minun talon likelle
joen jäälle--sillä talvi oli--ja heitti siihen, josta omin neuvoineni
menin likimäiseen taloon. Sinne päästyäni rupesin miettimään nykyistä
tilaani ja tulin havaitsemaan, kuinka paljo silloin on kadotettu, kun
köyhäkin koti kadotetaan. Silloin tulin havaitsemaan, ettei nyt enää
olekaan isän ja äitin hellä käsi ja ääni minua vaalimassa, vaan nyt
pitää vieraalta pyytää armoleipää! Voi kuinka onnellisilta silmissäni
näyttivät talollisten lapset, jotka huoletonna, keltään pyytämättä,
menivät pöydän tykö, väänsivät leipäkannikat käsiinsä ja rupesivat,
lakki päässä, kiittämättä, syömään, ja tätä tehdessä useinkin pitivät
sopimatonta menoa, varsinkin tuon »kerjäläis-pojan» kanssa, joka tuolla
nurkassa nälillään kykki. Näitä ajatellessani murtui mieleni itkuksi
asti, vaikka ei kukaan tehnyt minulle vastahakoisuutta, sillä mitä
talon lapset tekivät kerjäläispojalle, sehän oli tavallista, ja minä
pidin sen välttämättömänä kohtaloni seurauksena. Sydäntäni
Back