Elämän hawainnoita VI: Rakkauden suurin uhri; Sortunut; Olkkos=Kaisa
Päivärinta, Pietari, 1827-1913
Finnish
We will print you a perfectly bound paperback of your selected title and send it to you at your nominated address
Below is a summary of Elämän hawainnoita VI: Rakkauden suurin uhri; Sortunut; Olkkos=Kaisa
ELÄMÄN HAWAINNOITA VI: Rakkauden suurin uhri; Sortunut; Olkkos=Kaisa
Kirj.
P. Päivärinta
WSOY, Porvoo, 1897.
RAKKAUDEN SUURIN UHRI.
Kun kertomusteni aineet owat useinkin niin ala=arwoisia kuin ne owat,
saan minä yhdeltä ja toiselta kuulla mitä kummallisimpia kysymyksiä
niiden tosiperäisyydestä. Ei ole pitkä aika siitä, kun eräs iso herra
kysyi minulta: "Onko niissä teidän kertomuksissanne mitään perää?"
"On; kuinkas muutoin? perähän niissä on", sanoin hänelle
hämmästyksissäni.
"Ei täällä tiedetä mitään semmoisista", sanoi hän ja kääntyi pois.
Niin herra. Mutta tuo lyhyt keskustelu teki minuun niin kummallisen
waikutuksen. Mitäpä siitä tosiaankaan korkeat herrat tietäwätkään, mitä
mataloissa majoissa saadaan kokea ja kärsiä. Milloin owat kerrankaan
kurkistaneet köyhän mökkiin, waikka tilaisuutta siihen löytyisi
kaikkialla niin runsaasti? Milloin owat tutkineet alimman
kansankerroksen elämää, milloin tulleet tuntemaan heidän sisällistä
ihmistänsä, heidän ilojaan, surujaan ja ponnistuksiaan, niin milloin?
Ylellisyydessä kaikkien elämän tarwetten ympäröimänä owat he kaswaneet
wieraana kansalle jo pienuudesta pitäen. Sitten mieheksi tultuansa
eläwät he puutteetonta elämää ja liikenewän aikansa wiettää monikin
heistä loistawissa seuroissa, pysyen wieraana wanhempanakin kaikelle
kansan toiminnalle. Eiwät he siis tiedä sen puutoksista ja kärsimisistä
tuon taiwaallista; se on waan heille ikäänkuin jotain unennäköä. Minä
en suinkaan tahdo ketään sortaa, sillä onhan heilläkin heidän
tehtäwänsä, ja kaikki owat tarpeellisia, mutta woi, woi! ei pitäisi
kuitenkaan sanoa "ei täällä tiedetä mitään semmoisista".--Jos minun
pitäisi wälttämättömästi olla warsinainen kirjailija, niin
kirjoittaisin silloin unhotettujen, ylenkatsottujen historiaa, sillä
kyllähän maailma aina isoisista huolen pitää. Ei tule tämäkään kertomus
olemaan ylewistä aineista, sillä tässä kerrotaan enimmästi waan
turwe=tuwan asukkaista--seuratkaa minua nyt sinne hetkiseksi.
* * * * *
Ken kerrankaan on matkustanut Pohjanmaalla, lienee kai huomannut
teitten warsilla siellä ja täällä turwe=mökkejä. Tiheä asutus ja siitä
seuraawa metsän wähyys on ollut syynä niiden syntymiseen. Osa
tilattomasta kansasta, tuntien toisen huoneen nurkassa asumisesta
alentawaa waikutusta, on pyrkinyt saamaan omaa asuntoa, sillä onhan oma
koti, oma liesi niin rakas, mieluisa ja kodikas, waikkapa se onkin waan
tuommoinen turpeista rakennettu mökki. Saatuansa jollain wälipuheella
haltuunsa jonkun palasen tuota kiwetöntä ja metsätöntä ketoa, jota
Pohjanmaalla niin runsaasti löytyy, kerääwät he siitä säännöllisiä
turpeita, joista he sitten jonkunlaisen sawiseoksen kanssa latowat
huoneen, ja pian on asunto walmis. Haltuunsa saadun maan muokkaawat he
sitten wiljamaaksi, ja niin tulee heistä aiwan wähässä ajassa sanan
täydessä merkityksessä "oman turpeen mies". Usein näkee noiden
turwe=mökkien wanhuutensa tähden kallistelleen ja wäyristelleen sinne
tänne, ja outo matkustaja pitää niitä suurimpina wiheliäisyyden,
siiwottomuuden, siweettömyyden ja ehkäpä ryöwärienkin pesinä; niinpä
minään, ennenkun tulin tutustumaan sekä töllien sisäpuolen että itse
asukasten kanssa. Tutustumisessani tulin huomaamaan, että useassa
niissä wallitsi hywä siiwo ja puhtaus. Eipä ollut mikään harwinainen
asia, että turwe=seinät oliwat sisäpuolelta rapatut sileiksi ja
siwellyt walkeiksi kuin posliini. Usean lattialla oli siistit, puhtaat
matot ja akkunalaudoilla kukkaruukut täynnä mitä ihanimmasti
rehoittawia kasweja ja kukkia. Huomasinpa silloin senkin, etteiwät nuot
turwe=tupien asukkaat olleetkaan mitään maanalaisia konnia ja
ihmiskunnan hylkyjä, waan oikeita, sydämellä ja sielulla warustettuja
ihmisiä, jotka woiwat tuntea, iloita, surra ja kärsiä, aiwan niinkuin
mitkäkin howien rikkaat asukkaat. Isoja rikkauksia ei heillä tosin
löytynyt, mutta tyytywäisyyttä oli heillä paljon runsaammassa määrässä
kuin monien onnellisemmalta näyttäwäin seassa.
Minä olin usein heidän kanssaan tekemisissä ja keksin heidät niin
rehellisiksikin, että olisin woinut heidän haltuunsa uskoa waikka
kuinka kalliin ja tärkeän asian. Kaikenhaaran kautta tuliwat nuot
matalain majain asukkaat niin tutuiksi, että talwipakkasilla ja
pyryillä siwu matkustellessani, näytti niiden akkunoista loimottawa
walkeakin puhteilla niin ystäwällisesti liekehtiwän ja ikäänkuin
wilkuttaen kutsuwan minua huoneeseen. En joutanut joka kerralla käydä
heitä terwehtimässä ja melkeinpä kadehdin ohi kulkiessani noita
onnellisia, jotka pahallakin ilmalla saiwat rauhassa istua kotilieden
ääressä.
Semmoinen turwe=tuwan asukas oli Kristo Honkanenkin.
Back