Elämän hawainnoita IV: Kontti=Anna; Ruoti=ukko
Päivärinta, Pietari, 1827-1913
Finnish
We will print you a perfectly bound paperback of your selected title and send it to you at your nominated address
Below is a summary of Elämän hawainnoita IV: Kontti=Anna; Ruoti=ukko
ELÄMÄN HAWAINNOITA IV: Kontti=Anna; Ruoti=ukko
Kirj.
P. Päivärinta
WSOY, Porvoo, 1891.
KONTTI=ANNA.
Tämä kertomus ei wäsytä ketään pituudellansa. Saaneeko tämä
suosijoitakaan, sillä se tulee olemaan waan palanen unhotettujen
historiaa ja kenties unhotettujen historia on isoisille ikäwää.
Päälliseksi sattuwat nuot tapaukset meidän silmiemme edessä yhtä
tiheästi kuin talwiset tähtilennot ja sentähden lienewät ne tulleet
niin jokapäiwäisiksi, ett'emme niitä huomaa.--Kirkkaudellaan herättäwät
ne meidän huomiotamme; me seuraamme heitä silmillämme: ne syntywät,
loistawat, lentäwät ja--sammuwat, ja sitte emme pidä niistä mitään
lukua. Samalla tawalla näemme me ehtimiseen tapauksia ihmiselämässäkin,
jotka samaten kuin tähtilennot, kirkkaana ja huomiotamme herättäwänä,
rientäwät ohitsemme, mutta jotka niin kernaasti unhotamme, siitä syystä
kun nuot tapausten johtamat henget owat niin--alhaisia. Mutta noiden
alhaisienkin rinnoissa löytyy sydän, joka heidät tekee monessa
suhteessa yhtäläisiksi ylhäisien kanssa. Tuon sydämen woimasta woiwat
he rakastaa, tuntea, iloita, surra ja--kärsiä juuri samalla tawalla
kuin ylhäisetkin. Wieläpä he kykenewät jotain muutakin tekemään aiwan
yhtä rintaa ylhäisien kanssa, nimittäin--kuolemaan, eikä tuo kaikki ole
mielestäni aiwankaan wähäinen yhtäläisyys ihmisien kesken.--Kun asiat
owat niin, millä oikeudella heidät sitte unhotamme, millä oikeudella
heidät niin mielellämme katsomme ylön? Millä oikeudella ummistamme
heiltä silmämme, tukitsemme korwamme ja--sydämemme? Millä? minä kysyn
waan.--Oli miten oli, mutta tämä tapaus, jonka tässä teille kerron, ei
mene mielestäni niin kauan kuin henki rinnassani liikkuu.
* * * * *
Talwi oli. Olin matkustamassa erään poikaseni kanssa.
Kolmipeninkulmainen kahden pitäjään wälillä olewa taiwal oli edessämme.
Taipaleelle lähtiessämmekin oli jo jotenkin sakea lumipyry, joka oli
kohta alkutaipaleessa tukkinut tiet melkein pahaksi. Taipaleen
puoliwälissä oli useampia taloja, joissa meidän täytyi syöttää ja
puhalluttaa hewostamme. Siihen asti pääsimme wielä erinomaisemmitta
wastuksitta, sillä tiet eiwät wielä olleet ennättäneet kowin umpeen
tukkeutua. Ilma sakeni sakenemistansa, sillä kowan tuulen kanssa tuli
lunta taiwaan täydeltä. Mutta asiani ei sietänyt wiiwytystä ja meidän
täytyi waan lähteä taipaleelle. Pian oliwat tiet niin ummessa, ett'ei
niistä metsilläkään tietänyt mitään; ainoastaan metsän halki
polwekkaasti mutkailewa aukko osoitti tien suunnan. Aukeoilla ei
tiennyt senkään wertaa tietä, mutta tottunut hewonen koki
jalka=koperolla siinäkin tiellä pysytellä. Reki lauttasi ja heilui
sinne tänne ja jos ei ollut aina waroisalla, kaatui se kummalle
puolelle sattui. Usein seisahtui hewonen puhaltamaan, sillä se ei
jaksanut kauan yhteen tekoon ponnistella, kun lunta oli niin paljo,
ett'ei luontokappale=riepu paikoittain päässyt siinä kulkemaan muutoin
kuin hyppimällä.
Olimme tuolla tawalla ja tuommoisessa ilmassa kulkeneet neljänneksen
werran talosta, kun eteemme tuli pitkänlainen ojelmus. Minä istuin
ajatuksissani reessä ja koin miten mahdollista olla seljin tuuleen,
suojatakseni kaswojani ankaralta ja kylmältä pyryltä, jota tuli niin
tuimasti, että kaswoja kihelmöitsi; poika waan tirkisteli sinne tänne
ympärinsä.
No, totta tosiaan! Eiköhän tuolla meidän edellämme ole jalkamies
kulkemassa? "Tämmöisellä ilmalla!" sanoi poika yht'äkkiä.
Minä koin katsoa tirkata sinne päin, mutta mitään ihmisen näköistä en
nähnyt; näyttihän waan joku pensas olewan likellaisella tietä.
"Ei se ole kuin pensas, silmäsi omat pettäneet", sanoin pojalle ja
käännyin entiseen asemaani.
Sitte olimme kappaleen aikaa hiljaa ja pyrimme eteenpäin.
"Mutta liikkuupa se kuitenkin, hän on wissisti ihminen", sanoi taas
poika, joka yhä edelleen oli kokenut tarkastaa tuota hänelle
ilmestynyttä esinettä; sillä hän ei ollut hywäksynyt pientä intostani,
että hän oli wäärin katsonut.
Koin pyryn läpi katsoa toistamiseen sinne päin. Äsken pensaaksi luultu
mustoittaja liikkui todellakin, niinkuin poika oli sanonutkin. Hän
näytti pyrkiwän eteenpäin, samaa suuntaa kuin mekin; siis ei hän woinut
olla mikään muu kuin ihminen.
"Warmaankin tuo liikkuwa tuolla edellämme on ihminen. Meidän pitää
kokea saawuttaa hänet; kenties woisimme jotenkin auttaa häntä tässä
kauheassa ilmassa", sanoin pojalle.
Back