Syyslehtiä
Päivärinta Pietari 1827-1913
Finnish
We will print you a perfectly bound paperback of your selected title and send it to you at your nominated address
Below is a summary of Syyslehtiä
SYYSLEHTIÄ
Kirj.
P. Päivärinta
Werner Söderström, Porvoo, 1900.
SISÄLLYS:
Paras taistelukumppani
Intohimojensa murtama
Passula-Matti
Matti Matinpojan rakkausseikkailut
Uudistalon emäntä
PARAS TAISTELUKUMPPANI.
I.
Elämä on taistelua, sanotaan, ja niin se onkin. Kehdosta hautaan saakka
kestää tämä taistelu. Monenkaltaista on elämän kilvoitus ja monessa
muodossa, monta tietä pyrkii vaara vastaan. Milloin se tulee
liikanaisena ilona, kulloin ankarana suruna ja murheena; siinä on
lankeemista, nousemista, lupauksia, toivoja ja -- pettymystä. Tämmöistä
on elämäntaistelu.
Moni sortuu auttamattomasti, ja onnellinen se, joka näistä vihureista
eheänä pääsee ja vielä kykenee toivomaan, tointumaan ja ylöspäin
pyrkimään.
Varsin vaikeaksi käy tämä elämäntaistelu, ellei ihmisellä ole
kelvollista taistelukumppania. Mutta kun sydän löytää sydämen, ja he
sitten rakastavat ja kunnioittavat toisiansa, luottavat ehdottomasti
kaikessa toisiinsa, eivätkä salaa mitään toisiltansa, niin silloin voi
elämäntaistelu käydä voitolliseksi. Silloin heissä vallitsee oikeuden
ja totuuden tunto ja hyveen sisällinen, siveellinen voima. Ken
tämmöisen sydämen löytää, hänellä on uskollisin, väkevin, urhollisin ja
varmin taistelutoveri elämän myrskyissä. Hän ei luovu sivultasi
koskaan, ei väisty eikä pelkää koskaan. Murtua, kaatua hän voi, vaan ei
antautua. Myötäkäymisen vaarattomina hetkinä iloitsee hän niinkuin
lapsi ja tämä tekee toisenkin kumppanin mielen niin rohkeaksi ja
iloiseksi. Murheen, tuskan ja hädän aikana lohduttaa, tukee, turvaa ja
rohkaisee hän, kokee lievennellä ankaraa surua ja vieläkin toivoa,
vaikka kaikki näyttää menneen. Jaloja lahjoja on tuolla
taistelukumppanilla, sillä kaiken muun lisäksi hän vielä rakastaa,
anteeksi antaa ja peittää kaikki puutokset ja rikokset. Jos hän joskus
sortuu taistelussa, kärsii hän nöyränä kohtalonsa, mutta toivoansa ei
hän vaan heitä. Hän odottaa hiljaisena ja tyynenä niin kauvan kuin
myrsky on tauvonnut ja tyyni taasenkin tullut; ja jälkimaininginkin
aikana on hän vielä vaiti. Hän on viisas taistelija ja tietää aivan
hyvin, millä tavalla voitto saavutetaan. Uudestaan rupeaa hän
siveellisellä voimallaan vaikuttamaan voiton saavuttamiseksi, ja katso!
voitto saavutetaan. Myrsky on lakannut, murhe on poistunut ja iloinen
tyyneys ja rauhallinen toivo on taasen vallannut mielet. Rohkeasti
katsovat he taas tulevaisuutta silmiin, samassa kuin he, ahkerasti
sotaneuvottelua pitäen, varustavat itseänsä aina lujemmiksi ja
lujemmiksi uusia vaaroja ja taisteluja vastaan.
Onnellisia ovat ne taistelukumppanukset, jotka näin yksistä neuvoin
taistelevat. Mikään myrsky ja vaara ei voi heitä elämän merellä
kukistaa. Ilolla täyttävät he raskaita velvollisuuksiansa, eikä se
tunnu vaikealta, sillä luottaen toisiinsa ja turvaten Jumalaansa
tuntevat he sen olevan heidän velvollisuutensa.
Mutta tuleepa kerran semmoinenkin vihollinen, jota vastaan taistellessa
täytyy jommankumman tahi molempienkin taistelijain sortua. Se on tuo
ankara, säälimätön ja lahjomaton kuolema, jota ei taistelemallakaan
voiteta. Häntä ei liikuta orvoiksi jääneitten itku ja parku, ei
jäljelle jääneen taistelukumppanin murhe ja valitus. Kaikki on hänelle
yhtäkaikki. -- Kova, tyly, armoton on kuolema.
Kun hän sitten saa temmatuksi uskollisen taistelukumppanin jälkeen
jääneen sivulta, murtuu, sortuu tämäkin usein. Eipä kummakaan, sillä
eipä hänellä ole enää lempeää kättä, joka häntä tukisi, ei lämmintä,
hellivää sydäntä, joka häntä murheessa lohduttaisi, vaivoissa
virvottaisi ja lieventeleisi häntä useinkin kohtaavassa surussa; kaikki
on kolkkoa, tyhjää, kuollutta, autiota, ja murhe jäytää ja kalvaa
lakkaamatta murtunutta sydäntä. Vieraat askeleet kaikuvat kylminä ja
kolkkoina huoneissa ja vieras käsi kouhottelee rauhattoman leposijan.
Maailma riehuu ja myllehtii. Mutta nyt ei ole halua riehuntaan, sillä
eipä ole minkä vuoksi enään riehuisi, kenen eduksi taisteleisi. Ihmiset
nauravat ja iloitsevat, mutta ei voi ymmärtää, minkätähden he niin
tekevät. Nyt ei voi nauraa, ei iloita eikä itkeäkään, sillä ankara suru
on polttanut kuiviksi kyynelten lähteet. Mikään ei huvita, mikään ei
Back