Sattumuksia Jänislahdella
Meriläinen, Heikki, 1847-1939
Finnish
We will print you a perfectly bound paperback of your selected title and send it to you at your nominated address
Below is a summary of Sattumuksia Jänislahdella
SATTUMUKSIA JÄNISLAHDELLA
Kirj.
Heikki Meriläinen
Arvi A. Karisto, Hämeenlinna, 1908.
1 LUKU.
Haapajärven itäisellä rannalla kivisen niemen päivän kaltavalla sivulla
kepotti valkea-ikkunainen punaseksi maalattu mökki pienine
peltotilkkuineen. Mökin kierti harvaksi ladottu lappa-aita, jonka päät
parin sadan askeleen päässä toisistaan työntyivät pitkistä saloista
tehtyinä juohteina Haapajärven syvään rantaan. Mökkiä kutsuttiin siitä
syystä Jahtirannaksi, kun sen niemen vesakkaisella tyvellä asui paljon
jäniksiä, joita Jänislahden kirkonkylän herrat kiirehtivät metsästämään
aina kussa vaan rauhoitusaika loppui. Jahtirannan mökki oli Jänislahden
pappilan maalla noin kolmisen tuhatta askelta pappilasta ja asui siinä
leski kolmen lapsensa kanssa, jota nimitettiin Jahtirannan Kaisaksi.
Vaikka mökki olikin kaikin puolin pappilan oma niin Jänislahden entinen
rovasti oli Kaisan ottanut siihen turvattomain lastensa kanssa ilman
mitään arentia tai muuta takamaksua. Mutta se rovasti oli kuollut ja
uusi hänelle aivan tuntematoin rovasti oli näinä päivinä tuleva jonka
mieltä hän asumiseensa nähden ei tiennyt. Siitä syystäpä Kaisan mieli
näinä päivinä oli levottomampi kun moneen vuoteen. Väliin painui Kaisan
mieli aina raskaaksikin ja kyyneleet vierähtivät kasvoille.
Luonnossakin oli nyt ihaninta mitä huhtikuun viimepäivinä voi olla.
Varhaisen kesän helteiset päivät riuduttelivat tyynen järven selällä
lepäileviä viimeisiä jäälauttoja ja rannan puissa urvat synnyttivät
lehtiä. Lukematoin lintujoukkokin kaijutti rinteen metsiä sorsaparvien
kisaellessa välkkyvällä lahden pinnalla, josta kauvempaa aina väliin
kajahteli suuren selkäkuikan huikea ääni.
Tästä ei Kaisan mieli lieventynyt, ajatukset vaan arkoina kiertivät
siinä yhdessä kysymyksessä: mitä sanoo uusi rovasti, josko tämä
rakkaaksi tullut rauhallinen koti täytyy jättää kuni muuttolintu jättää
pesänsä, jättää koko synnyinseutunsa aina syksyn tullen. Voi meitä
turvattomia, huokasi aina väliin Kaisa silitellessään lastensa päitä ja
väliin katsellessaan lahden selällä parikkain uiskentelevia
vesilintuparvia. Kyyneleet kostuttivat aina silloin Kaisan vaalenneita
kasvoja.
Eilen tiedettiin uuden rovastin perheineen saapuneen Jänislahden
pappilaan ja tiedettiin sen tänäpäivänä, virkavuotensa ensi
sunnuntaina, kirkossa saarnaavan tulosaarnansa, jota kuulemaan riensi
nyt ken vaan kynnelle kykeni. Mutta talojen emännillä se oli paras
kiire joutua kirkolle jo paljo ennen kirkkoon menoa keritäkseen käydä
tervehtimässä uutta rovastinnaa ja jos mahdollista saada hieman niinkun
tutustuakin toisiinsa. Niinpä jo varhaisesta aamusta nähtiin ihan
parruspuitaan myöten lastatuita ihmisvenheitä mennä johkasevan
Jänislahden perää kohti, että koko kiiltävä Haapaselän pinta kauan
aikaa aivan kauttaaltaan oli venheitten synnyttämänä väreaallokkona
mitkä ristiin vierivät järven pinnalla sortaen aalto aallon, kunnes
taas tapasi uusi vastasyntynyt aaltoryhmä mikä kaikki heikompansa sorti
alleen ja voittajana vieri siksi kunnes heidät hävitti sama kohtalo.
Kaisa oli tänä aamuna noussut hyvin varhain toimitukseen lähtemään
pappilaan ja päästäkseen ennen muita rovastinnan puheille kuin hänellä
oli suurempi syykin päästä tutustumaan rovastin perheeseen kun
kenelläkään muilla.
Mutta kummaa kummemmaksi kävi nyt Kaisan kiire, kun näki jo yhtenä
pilvenä mennä viiltävän kolmi ja nelihenkisiä kirkkovenheitä rantansa
alatse eikä toivonut enää edes vilahdukseltakaan saavansa nähdä
rovastinnaa tänä päivänä. Tämä pelko povessaan juosta kytyytti nyt
Kaisa metsän varjostamaa rantatietä pappilaa kohti ja oli hän hyvin
lääpästyneen näköinen tullessaan pappilan kyökkiin. Sinne oli monia
kymmeniä emäntiä jo ennen Kaisaa kerinnyt joille kyökkipiika tiuskui ja
äksenti. Mitä te tänne nyt tunkeudutte. Nuopa nyt vasta ihmisiä ovat
kun täyttävät huoneen ettei ole jalan sijaa. Luistakaa toki ulos sitä
tietä mitä olette tulleetkin. Kaisa oli aikeessa palata samassa takasin
välttääkseen talonväen suuttumusta, mutta kun näki että kaikki muutkaan
eivät olleet kovin kiireisiä pakenemaan jota paitsi toisia yhä työntyi
sisään huolimatta piian yhäkin kiivaammasta säksymisestä niin Kaisa sai
hieman rohkeutta ja sanoi: "Minulla olisi rovastinnalle asiaa."
Kaisan sanoista kävi piian korviin salainen, kaino asiallisuus, sen
kuultuaan hän hieman lamautui säksyämisestään, mutta kuitenkin melkeen
vihassa aukasi kyökin toisessa päässä olevan oven ja tuikeasti
katsellen sanoi: "Kun lienee asiallista asiaa, niin tuollakai se on,
kun menet tuosta oikeanpuolimaisesta ovesta sisään." Samassa kuului
joukosta ääniä: "Minä, minä ja minäkin tahtoisin tavata rovastinnan.
Minullakin olisi asiaa rovastinnalle." Mutta piika nykäsi kyökin oven
kiinni semmoisella voimalla, että rakennus tärähti ja sanoi: "On vuotta
voita syödä. Tapaattehan sen nyt vastakin, jos nyt tulo tuohakassaan
ette menekkään läkähdyttämään. Luulisi toki tuon ikäisillä ihmisillä
Back