Yksinkö?
Malmberg, Aino, 1865-1933
Finnish
We will print you a perfectly bound paperback of your selected title and send it to you at your nominated address
Below is a summary of Yksinkö?
YKSINKÖ?
Aino Malmberg
Ensimmäisen kerran julkaissut
Kustannusosakeyhtiö Otava 1903.
I.
Eläintieteen dosentti Helsingin yliopistossa, tohtori Olli Hart, astui
pitkin Aleksanterinkatua. Tämä maaliskuun loppupuoli oli varmaan vuoden
hermostuttavin aika. Päivä paistoi, lumi suli ja kevään henki tunki
kaikkialle.
Tohtori Hart astui hitaasti ja mietteissään. Nyt oli kevät, kevät! Ja
kevään salainen, kaihonsekainen riemu, joka houkuttelee pois arkitöistä
ja vie vallan kylmältä järjeltä, hiipi hänen mieleensä taas.
Joku tervehti häntä ohimennessä. Hart heräsi äkkiä unelmistaan ja alkoi
astua kiivaasti ja pää pystyssä. Suun ympäri ilmestyi samassa päättävä,
melkein suuttunut ilme.
Oliko hän aivan pois suunniltaan antaessaan noin vallan mielialoilleen?
Ei, hän tahtoi kerrassaan pudistaa pois kaikki sentimentaalit
kevättunnelmat, jotka uhkasivat viedä tarmon häneltä. Johan nyt
vähitellen hänenkin oli aika ruveta miehistymään. -- Mutta eihän nyt
muutoin ollut hätääkään. Olihan hän järkevä, nuori tiedemies,
lahjakkaimpia koko yliopistossamme -- hän hymyili hiukan pilkallisesti
muistaessaan kuinka monta kertaa hän oli kuullut tuota vakuutettavan.
Tietysti hän oli sekä järkevä että lahjakas! Jospa hän nyt vain voisi
itsekin uskoa tuohon!
Mutta nyt hänen ainakin oli pidettävä huolta siitä, että muut sen
uskoivat. Ei saanut nyt mikään sentimentaalinen hulluus tehdä häntä
kykenemättömäksi järkevään työhön.
Hän ojentihe suoraksi ja läksi taas astumaan näyttäen vakavalta ja
arvokkaalta. Samassa pyörähti pieni, ketteräliikkeinen neitonen
Mikonkadun kulmasta hänen eteensä, tervehti nopeasti ja oli samassa
hävinnyt jonnekin kauppapuotiin. Pilkallinen väre Hartin suupielessä
tuli taas näkyviin. Hän muisti selvästi viime kevään, jolloin hän kaiken
hulluutensa huippuna oli ollut vähällä kosia tuota samaa pientä,
pyöreätä, tummatukkaista Vilma Aarniota. Laupias kaitselmus oli silloin
vanhan tädin haamussa -- taivas häntä palkitkoon -- tullut väliin juuri
ratkaisevalla hetkellä. No, nyt ei ainakaan ollut mitään vaaraa tarjona
sillä taholla. Vilma Aarnio! Kyllä oli mies ollut vallan mieletön kun
oli antautua siihen leikkiin -- -- --
Mutta kyllä hänen nyt piti päästä muiden tiedemiesten seuraan. Se oli
paras lääke kevään voimaa vastaan. Mitäs jos hän nyt suoraa päätä
läksisi professori Hemmerin luo hiukan keskustelemaan tekeillä olevasta
teoksestaan? Ensi kesänä sen piti valmistua ja siitä oli tuleva laaja ja
täydellinen selonteko Suomen perhosista.
Ja missä mahtoi Eksköldkin piillä tätä nykyä? Ei ollut häntä näkynyt
pitkiin aikoihin -- -- --
"Terve Hart", kuului samassa ääni hänen takanaan.
Hart kääntyi ympäri, ja siinä seisoi juuri tohtori Arvid Eksköld, toinen
eläintieteen dosentti, jota hän äsken oli ajatellut.
Parempaa seuraa Hart ei olisi voinut toivoa sillä hetkellä. Jos mikään
maailmassa oli omiaan pysyttämään häntä tasapainossa ja masentamaan
kaikki tunteenpurkaukset, oli se juuri Eksköldin kylmän kohtelias hymy.
Tavallista tyytyväisempänä Hart tervehti virkaveljeään, joka virkkoi:
"Olipa hyvä että tapasin sinut. Minulla olisi näet tärkeänlainen asia
sinulle. Olitko juuri menossa jonnekin?"
"Hemmerin luo vain, mutta..."
"No, niin mennään siis yhdessä. Tiellä selvitän asiani, johon sitten
toivon ukko Hemmerin antavan siunauksensa."
Molemmat miehet kääntyivät yhdessä Yrjönkadulle päin, missä professori
Hemmerin asunto oli.
Siinä oli komea pari. Sen myönsivät itsekseen kaikki vastaantulijat.
Molemmat olivat pitkiä ja solakoita sekä ryhdiltään moitteettomia. Hart
oli tummatukkainen ja tummasilmäinen, kasvot jokseenkin säännöttömät,
mutta miellyttävät ja täynnä ilmettä. Tummissa silmissä välkkyi usein
uneksiva, kaihoava loiste, joka ilmaisi että sen miehen sielussa ei
läheskään aina järkevä tiedemies ollut yksin vallitsemassa.
Back