Rahan orja
Leino, Eino, 1878-1926
Finnish
We will print you a perfectly bound paperback of your selected title and send it to you at your nominated address
Below is a summary of Rahan orja
RAHAN ORJA
Kirj.
Eino Leino
1912.
[Orja-romaanien järjestys: Työn orja, Rahan orja, Naisen orja,
Onnen orja.]
1.
Toukokuu oli kylmä ja sateinen. Ajurinhevoset olivat liukkailla
puukaduilla kompastelleet, matkailijat värisseet autioissa ja
vetoisissa hotellihuoneissaan.
Mutta nyt oli kesäkuu koittanut ja lämmin, aurinkoinen laine yli
maailmankaupungin kattojen laikahtanut.
Siksi olikin koko Parisi liikkeellä.
Kihisivät kansaa suuret bulevardit, vieri ajopelien lakkaamaton jono
leveällä valtatiellä kohti Boulognen metsää.
Oli ylhäisen maailman määrätunti. Koko kansainvälinen kapitalismi
edusti itseään. Automobilin nurkkaan nojautuen istui tuossa
ranskalainen rahamies, jonka sanoja kautta Europan pankkimaailman
kuunneltiin kunnioituksella. Mutta muhkealla kaksivaljakolla hänen
takanaan ajoi amerikalainen miljardöri, joka hänkin oli hetkeksi
trustihuolistaan vapautunut ja tehnyt tuon välttämättömän virkistys- ja
sivistysmatkan Seinen kimmeltävään tulikaupunkiin.
Useimmilla heistä oli nainen rinnallaan. Kenellä oma, kenellä ostettu,
kenellä elämän ystävä, kenellä tuokion säkenöiväksi huviksi jalokivillä
koristettu.
Paljon oli Johannes Tamminen nähnyt maailmaa. Mutta Parisi, mutta
vanhan maailman suuri sulatusuuni, häneltä oli vielä jäänyt näkemättä.
Nyt hän oli ollut viisi vuotta naimisissa. Viisi pitkää vuotta hän oli
tehnyt työtä ja ahertanut, ei työtä työn vuoksi enää, vaan työtä rahan
ja keltaisen kullan vuoksi kuuluakseen kerran elämässään näihin
muutamiin tuhansiin etuoikeutettuihin, jotka maanpiiriä hallitsevat ja
joiden tahdosta joka hetki nousi ja kaatui myrjadien elämän-onni.
Ei hän ollut päämääräänsä päässyt vielä. Mutta hän oli jo pitkällä ja
toivoi jumalan ja vuorineuvos Rabbingin avulla aina pitemmälle
pääsevänsä.
Hän oli Rabbingin miljonaliikkeen osastopäällikkö Helsingistä.
Rabbing oli aikonut käyttää häntä hyväkseen, ja käyttänytkin. Mutta
myöskin Johannes Tamminen oli osannut olla varoillaan. Hän oli tehnyt
myöskin ominpäin eräitä onnistuneita osakekauppoja ja ansainnut niillä
sievän omaisuuden.
Nyt hän oli omaksi ja ehkä vielä enemmän vaimonsa virkistykseksi
lähtenyt lyhyelle huvimatkalle Parisiin. Ja nyt hän vieri tuossa
samassa ajopelien pyörryttävässä paljoudessa kohti Boulognen metsää,
vaimo vierellään, lapsi ja tämän hoitajatar vastapäätään.
Toisella istuimella heitä vastapäätä istui Signe, hänen vaimonsa serkku
ja Johanneksen ensimmäisen, pettyneen lemmen esine, jonka isän,
vapaaherra Carpin, samoin kuin Rabbinginkin, he tiesivät tuolla
puistoravintolassa tapaavansa.
Johanneksen katse viipyi tällä hetkellä hänen lapsessaan. Herttainen,
suurisilmäinen tyttö se oli, Seidi nimeltään. Äidin piirteet, isän
päänmuoto. Ja kun hän nauroi, oli kuin olisi itse aurinko nauranut
vastaan hänelle ja vanhat puurivit tien kahdenpuolen vertyneet toisen
verran vihreämmiksi.
Seidi oli heidän ainoa lapsensa. Irene ei ollut suostunut useampia
synnyttämään.
Sekin oli ollut joskus riidan-aihe heidän välillään, sitten
Johannekselle pitkän, kalvavan kaunan syy.
Nyt he eivät riidelleet enää. Nyt ei Johannekselle olisi enää
pälähtänyt päähänkään tuntea kaunaa tuota vierasta naista kohtaan, joka
istui hänen vierellään, jonka kosketuksen hän tunsi, mutta joka oli
hänestä sielullisesti niin kaukana kuin on taivas maasta erotettu.
Oli Johannes ollut yksinäinen ennenkin. Mutta yksinäisemmäksi hän oli
tuntenut itsensä vasta avioliitossaan.
Back