Rakkautta
Lassila, Maiju [pseud.], 1868-1918
Finnish
We will print you a perfectly bound paperback of your selected title and send it to you at your nominated address
Below is a summary of Rakkautta
Proofreaders
RAKKAUTTA
Traagillinen lemmen tarina
Kirj.
Maiju Lassila
1912
a) TUTUSTUMINEN.
"Tekö sitä olette se Maiju Lassila ... tään Tohmajärven vallesmannin
tyttö?" kysyi minulta tuntematon, lihavahko isäntämies, tyhmän näköinen
ukon kellukka, joka tuli Sortavalan seurahuoneelta kadulle juuri kun
minä astua sipsuttelin siitä ohi. En ollut kuulevinanikaan. Niin
tungetteleva oli mielestäni se kysymys.
"Vai tuliko tässä erehdys?" arveli siihen mies hölmön näköisenä,
lyöttäytyi jo matkaani ja toisti: "Niin jotta ettekös te todellakin ole
se vallesmanni Lassilan tyttö?"
Nyt katsahdin minä häneen, pyöräyttää kiepautin sitte takapuoltani
närkästyneenä, ylpeästi, mutta tietysti samalla sirosti ja viehkeästi,
keikautin nenääni ynseästi ja äänsin sitä kyytiä poistuessani
halveksivasti:
"Fyi!"
Mutta tuo ukon pahuus vaan ei hellittänytkään. Hän ei ymmärtänyt
tarkotustani, vaan pysytteli mukanani kuin mikä kerä ja hyvitteli:
"Sitähän minä, jotta oikeaanhan minä osasin... Tunteehan teidät jo
vanhempienne ulkomuodostakin."
Minua hän suututti, varsinkin kun näkemässä oli joukko Sortavalan
kaupungin herroja kuten: pormestari, seminarilaiset ja Nissisen
ylioppilaspoika. Koetin tekeytyä semmoiseksi, että tuo tungetteleva muka
ei puhelekaan minulle, eikä kuulu seuraani. Kokosin hameeni oikeaan
käteeni, niin että pienet, korkeakantaiset kenkäni näkyisivät ja astua
sipsuttelin sitte hyvin lyhyin askelin, nenä hieman pystyssä,
veikistelin ja koetin hymyillä niin huolettomasti, veikeästi ja nenä
pystyssä kun vaan voin ja niin sitä sitten mennä heiluttelin.
Mutta mies vain pysyttelihe muassani, eikä ole tietävinäänkään.
Ajatelkaa sitä takkiaista! Nyt se jo selitteli:
"Minä olen se entinen Kiteen Haarajärven Ikonen, joka osti tämän
Peijonniemen Mäkitalon kahdeksalla kymmenellä tuhannella markalla."
Vilkasin taakseni ja olin harmista haleta huomatessani Nissisen pojankin
katsovan miten minä nyt kävelin tämän tuhman näköisen ukko runtuksen
kanssa. Mutta rauhallisena jatkoi vain tämä:
"Kyllä kai olette jo siitä talon kaupasta kuullut puhuttavan?"
No en minä mokomassa leikissä ollut vielä ennen ollut! Katselin
toisaalle ja koetin jouduttaa kulkuani Vakkosalmea kohti, päästäkseni
pois näkyvistä ja eroon tästä Ikosesta. Mutta se vain jatkoi:
"Se oli huokea hinta niin hyvämaisesta talosta... Hirsimetsä yksistään
jo maksaa yli kuusikymmentätuhatta ja halkoja kasvava metsä antaa
aikanaan rahaa, minkä vain ilkeää tinkiä."
Vihdoinkin saavuimme toki Vakkosalmelle. Ikonen oli kaivanut piipun
taskustansa ja selvitteli sitä, puhaltamalla varteen niin voimakkaasti
että posket pullistuivat punaiseksi ja näyttivät halkeamaisillansa
olevan. Hän selitteli vielä:
"Arvelin ostaa uuden piipun varren, mutta se Kotilaisen pahennus olisi
nylkenyt kolmatta markkaa korttelin pituisesta lankivarresta, niin
päätin tuhertaa vielä tällä vanhalla."
Nyt oli minun mittani täysi. Vilkasin näkyykö ketä ja kun ei näkynyt,
käännyin päin ja sanoin Ikoselle jyrkästi ja suoraan:
"Jos te ette nyt jo eroa minusta sukkelaan, niin minä kutsun poliisin."
Ikonen näytti hölmistyvän. Hän raapasi korvallistansa ja yritti:
"Ka..."
"No mitä asiaa teillä on minulle, kun siinä jälestä kääpytte?" keskeytin
minä jo suuttuneena, tiuskaisemalla. Nyt selitti hän hölmönä:
Back