Maksimilian Aukusti Myhrberg
Krohn, Julius, 1835-1888
Finnish
We will print you a perfectly bound paperback of your selected title and send it to you at your nominated address
Below is a summary of Maksimilian Aukusti Myhrberg
MAKSIMILIAN AUGUSTI MYHRBERG
Suomeksi kokoon pannut
J. KROHN
Werner Söderström, Porwoo, 1881.
[Tähän elämäkertaan on käytetty kaikki tiedossa olewat hajalliset
kirjoitukset Myhrberg'istä ynnä myös koko joukko wainajan sukulaisilta
ja ystäwiltä saatuja suullisia tarinoita.]
Ruotsinwallan aikana oli hywin tawallista että ruotsalaisia miehiä
lähetettiin meidän maalle wirkamiehiksi. Sillä lailla myös saapui
Suomeen wiime wuosisadan lopulla ruotuwäen kapteeni Antti Myhrberg,
joka sai tulliherran paikan Raahen kaupunkissa. Eikä aikaakaan, niin
kiintyi hän uuteen kotiinsa wielä lujemmilla kuin wirkawelwollisuuden
siteillä; hänen näet onnistui saada omaksensa kaunis ja moniawuinen
neiti Kristiina Sowelius, jonka suku -- perisuomalaista Sowioin
kantaperää -- oli Raahen wanhimpia, rikkaimpia. Yhtähywin muutti
kapteeni Myhrberg sotawuonna 1808 takaisin synnyinmaallensa, lieneekö
hänen sitten, niinkuin muutamat kertowat, täytynyt soturina rientää
paikalleen armeijassa wai joku muu syy ollut waikuttimena. Hänen
waimonsa ei kuitenkaan seurannut häntä Ruotsiin; hän jäi lasten kanssa
-- niitä oli wiisi poikaa ja yksi tytär -- asumaan Knuuttilan tilalle
likellä Oulua, missä kaupungissa kapteeni wiime aikoina oli
tulliwirkaansa toimittanut.
Rouwa Myhrberg oli monin puolin erittäin etewä nainen. Hänellä oli jalo
sydän, luja mielenlaatu ja luonnoltaan tawattomat hengen lahjat. Näitä
wiimemainittuja hän, koska ei siihen aikaan wielä mitään kouluja
tyttöjä warten meidän maassamme löytynytkään, oli omin neuwoin
harjoitellut ja kehitellyt. Hän oli oppinut ja lukenut paljon,
warsinkin maantietoa ja historiaa koskewia kirjoja, niin että häntä
yleisesti mainittiin puoleksi kunnioittawaisella, puoleksi
pilkkailewaisella liikanimellä "Raahen kirjasto" (muuta kirjastoa ei
silloin ollutkaan olemassa koko kaupungissa). Tieteellisten
lukemistensa rinnalla oli hän myös kaunokirjallisuuttakin lukenut
paljon enemmän kuin useimmat naiset Suomessa hänen aikanansa. Parempaa
opettajaa ja kaswattajaa ei siis olisi woinut toiwoakaan noille
isättömäksi jääneille lapsille. Pienestä pikaraisesta asti he jo
kuuliwat äidin suusta innokkaita tarinoita sekä muinais= että nyky=ajan
mainioista jaloista miehistä ynnä myös eläwiä, kirjallisia kertomuksia
wieraista maista ja kansoista. Kaikesta tästä kohosi heidän mielensä ja
halunsa jo aikaiseen tawallisista jokapäiwäisistä tapauksista
ihmiskunnan ylimmäisiin pyrintöihin ja tottuiwat heidän silmänsä
laajempaan kuin oman kotinurkan piiriin.
Merkillistä ja sangen huwittamaa on kuulla kuinka nämät äidin
kertomukset aiwan eri lailla, kunkin erilaista luonnetta myöten,
waikuttiwat lapsiin. Muut weljekset -- joista useammat sitten tuliwat
merikatteineiksi -- kuulteliwat mielimmin juttuja Kolumbus'esta tai
muista matkaajoista kaukaisilla mailla. Mutta kolmas poika ei tyytynyt
ennen kuin sai äidin tarinoimaan Kreikan ja Rooman urhoista; silloin
hän wasta kuulteli koko sydämmestään, suu auki, silmääkään
räwähtämättä.
Tämä poika, _Mattias Aukusti_ [edellisen arkipäiwäisen nimen hän sitten
itse muutti runollisemmaksi Maksimilianiksi], syntynyt Raahessa Heinäk.
24 p. 1799, kuuluu olleen näöltään, terweydeltään ja wäkewyydeltään
ilminen karhun pentu. Kaikki Myhrberg'in pojat oliwat riwakat kaikissa
ruumiinharjoituksissa ja karskit kaikkia säitä kestämään. Oikein Suomen
poikien tawalla saattoi nähdä heidän tulikuumasta saunasta, punaisina
kuin krawut, juoksewan ulos lumihankeen piehtaroimaan. Hiihtämisessä,
uimisessa, weneenlaskussa, ampumisessa he oliwat mestareita. Kaikki
muut woitti kuitenkin Mattias Aukusti woimallaan, taitawuudellaan ja
pelottomuudellaan, niin että aina oli kumppaleittensa päämiehenä ja
kuninkaana. Tähän ylimmäiseen paikkaan wielä wahwisti hänet
leikkiweljein rakkaus, jonka hän lujalla uskollisuudellaan ystäwyydessä
sekä suoralla, jalolla sydämmellään oli taiwuttanut puolellensa.
Hywä onni on säilyttänyt meille pari hywin luonnetta kuwaawaista,
hauskaa juttua tästä Myhrberg'in wallattoman poikuuden ajasta. Pienenä
paitaressuna lankesi hän kerran kalliolle ja löi suuren kuhmun
otsahansa. Pikku mies tuosta ei parkaissut, ei älähtänyt, nousi waan
wakawasti, mitään wirkkamatta seisaalleen; mutta kun hän sitten hattua
päähänsä pannessa hawaitsi ettei saanutkaan paisunutta otsaansa siihen
sisään, kas silloin wasta kyyneleet silmistä purskahtiwat; kipu ei
ollut hänen wakawuuttaan woinut järkähdyttää, siihen tarwittiin
woimallisempi mielen liikutin -- harmistus. -- Toisessa tilaisuudessa
taas, kun pojat myllymäellä peuhaeliwat, Myhrberg sai hurjan
mieli=johteen päähänsä ja tarttui ympärikäywään tuulimyllyn siipeen,
muka lentää yrittääkseen. Siipi, kohotettuaan häntä kappaleen matkaa
ilmaan, sitten, niinkuin luonnollista oli, wiskasi hänet aika wauhtia
jälleen maahan, jossa pojalta molemmat käsiwarret katkesiwat.
Walittamatta, itkemättä kärsi Myhrberg kowaa kipuansa, antaen ääneti,
Back