Canzio; Selman juonet
Kivi, Aleksis, 1834-1872
Finnish
We will print you a perfectly bound paperback of your selected title and send it to you at your nominated address
Below is a summary of Canzio; Selman juonet
CANZIO; SELMAN JUONET
Kirj.
Aleksis Kivi
1916.
HENKILÖT:
Canzio, nuori meri-upseeri.
Rachel, hänen sisärensä.
Varro, heidän setänsä.
Mariamne, Canzion kihlattu.
Marcia, erään ryövärpäällikön nuori leski, jona hän kantaa nimen
Flaminia.
Claudio, aatelimies, Canzion ystävä.
Angelo, nuori luonnontutkija.
Gregorio, palvelluspoika.
Giotti.
Palvellusväkeä.
Tapaus: Italiassa Canzion perintölinnassa ja sen ympäristössä lähellä
Arnon virtaa.
Ensimäinen Näytös
(Lehtimetsänen seutu; perillä näkyy virta ja taampana kallioinen
tienoo. Rachel tulee oikealta.)
RACHEL. Mariamne!
MARIAMNE. (Metsästä vasemmalta) Tässä seison kalliolla, Rachelini.
RACHEL. Etkä näe toki mitään?
MARIAMNE. En matkustajaa tomuvalla tiellä, enkä yhtä ainoata purjetta
pinnalla Tyrhenin meren.
RACHEL. Ja kaiketi on jo aurinko lähellä laskuansa?
MARIAMNE. Niin, aivan lähellä.
RACHEL. (Erikseen) Oi Canzio, mun kallis veljeni! luulenpa tänäpän sua
vartovamme turhaan. Ah! elles sä tule, niin lähestyy mua uneton,
tuskallinen yö, yö ijankaikkisen pitkä. Tule toki, Canzio, ja suo mun
nähdä sun ihanaiset kasvos, joita silmäni ei ole katsellut kolmen kesän
ja talven vaihdellessa. Tule ja lankee sille povelle, jonka nojalla
monet kerrat olet levännyt vienona poikaisena! (Mariamne tulee) No,
kuinka arvelet?
MARIAMNE. Hän taitaa tulla vielä.
RACHEL. Ellei niellyt häntä kavala meri.
MARIAMNE. Hän luultakseni tulee maitse.
RACHEL. Elleivät surmanneet häntä ryövärit janoissaan kullan ja veren.
MARIAMNE. No, taitaapa tapahtua paljonkin, paljon myös luoda tapauksia
kammoova kuvailus, esimerkiksi: hän taitaa palata metsästä takasin,
ellei kaatunut hänen päällensä puu.
RACHEL. Mutta sinä tiedät, että on minulla ennustava sielu. Ah! miksi
tuntee sydämmeni tällä hetkellä niinkuin yömustan, veripäärmeisen
ukkospilven läsnä-olon, joka hirmuisen jyrkkänä ja pyörryttävän
korkeana kohisten lähenee meitä? Mariamne, mua aavistaa, että jotain
hirmuista on kirjoitettu hänen kohtalonsa kirjaan.
MARIAMNE. Korkeuden voimat kohtalomme johtaa.
RACHEL. Niin niin; mutta levoton on äitin sydän. Ja enkö ole minä hänen
äitinsä, hänen »sisär-äitinsä», ja »äiti-sisärensä», niinkuin lausui
hän kerran itse, punehtuen kainosti ja hymyten kuin taivaan cherubi?
Jaa, niin hymyili hän; sillä hän on kaunis, Mariamneni, kaunis!
MARIAMNE. Kaunis on Canzio.
RACHEL. Hänen sydämmensä on puhdas ja hyvä, ja sentähden on lempeni
häntä kohtaan ääretön, se on helleys, jonka suloisuus taivaat voittaa.
Ah! jos hänen pitää kuoleman, surman kuolemalla kuoleman, niin
kaivettakoon myös Rachelin hauta.
MARIAMNE. Vaikene jo hulluine ennustuksinesi, kummallinen tyttö!
RACHEL. Olkoot he hulluja. Mutta suo minun sanoa: jos hän kuolis,
Back