Elettiinvuoden pimeintä aikaa, sillä joulukuu oli alkanut. Nuottaniemessä,Korpikosken niskassa, oli vilkasta liikettä, kun taloon varrottiinkuuluisaa saarnamiestä Kero-Pietiä, joka ei ollut moneen vuoteenjoutanut poikkeamaan näille seuduille. Pohjois-Ruotsissa jalaajoissa Suomen Lapin pitäjissä hän oli kierrellyt vuosikausialepoa nauttimatta.

Monet kerrat oli häntä, kuuluisinta kristittyä ja lahjakkaintasaarnamiestä, näille seuduille kutsuttu, mutta nyt vasta hän joutitulemaan. Jo viikkoja ennen oli saapunut tieto, että saarnamies oliNuottaniemeen päin tulossa. Matka kului kuitenkin hitaasti, silläjoka kylässä pidettiin seuroja, syntisiä heräsi ja tulikristityiksi, ja entisten usko voimistui. Hänen tulonsa Lapista päinoli ollut yhtämittaista riemukulkua, sillä hänen kanssaan saapuivaloa pimeyteen, ja hän opasti horjuvat ja vähäuskoiset oikealletielle, joka vei ijankaikkiseen iloon.

Myöhään edellisenä iltana oli Nuottaniemeen tullut tieto, ettäsaarnamies seurueineen oli saapunut Paloniemeen Ruotsin puolelle.Viestin oli tuonut Peura-Joopi, joka oli sattunut silloin käymäänPaloniemessä. Tämän isäntä Heikki oli pyytänyt Joopia viemäänNuottaniemeen sanan, että kauan kaivattu saarnamies oli jo tullut...

Nuottaniemen isäntä Iisakki tiesi, mitä se merkitsi. Ei ollut kokoTorniojoki-varrella missään muussa talossa niin kookasta ja tilavaapirttiä kuin Nuottaniemessä nykyisen isännän Iisakin laittama.Senvuoksi olikin seuroja aina pidetty Nuottaniemessä, milloin jokukuuluisampi saarnamies oli liikkeellä joko etelästä päinsaarnaretkiltään palaamassa tai sinne päin menossa. Silloinkerääntyi sanankuulijoita monesta kylästä sekä Ruotsin että Suomenpuolelta, ja silloin täyttyivät aina kaikki suojat tungokseen asti.

Vuosikymmen oli melkein kulunut siitä, kun Kaaressuvannon Kero-Pietioli Nuottaniemen suuressa pirtissä pitänyt seuroja. Viikon päiväthän oli silloin näillä paikoin viipynyt, vuoroiltoina Nuottaniemessäja Paloniemessä, Mutta siitä ajasta olivat olot ja elämä paljonmuuttuneet. Tukkiliikkeet olivat kasvaneet suuriksi, ja vierastaväkeä oli saapunut paljon Pohjan perälle. Tavat olivat raaistuneet,nuoret vietteli maailman ilo, eivätkä vanhatkaan jaksaneet uskossaankilvoitella. Yhteiset kylänkeskiset seura-illatkin näyttivätmenettäneen merkityksensä. Sillä niihinkään ei saapunut kuin jokunenvanha kristitty virtensä veisaamaan ja kuulemaan Laestadiuksenpostillasta jonkun luvun.

Mutta milloin joku kauttakulkeva saarnamies oli sattunut liikkeelleja piti seuroja, kokoontui kuulijoita pirtti ahdinkoon asti. Javaikkei semmoinen yksi-iltainen saarnamies, joka saattoi ollahyvinkin lahjaton, saanut paatuneita heräämään eikä muutenkaansaarnallaan erinomaista vaikutusta tehnyt, saivat häneltä vanhemmatkristityt kuitenkin lohdun sanoja ja virvoitusta alakuloiselleuskolleen.

Kero-Pietin tuloa oli jo varrottu syystalvi. Ja kulkijain matkassatuli tietoja, että siellä ja siellä hän oli tulossa, siellä jasiellä nyt kokoonnuttiin.

Nuottaniemessä oli aamusta alkaen oltu hommassa. Suuresta pirtistäoli kannettu liiat huonekalut muihin huoneisiin ja asetettu penkkejäsijalle. Huoneen perällä, kahden ison ikkunan välissä, oli jykeväpöytäkaappi, johon oli kannettu talon uskonnolliset kirjat. Huoneoli muutenkin siistitty ja seinillä riippuvat työkapineetkin vietyulkohuoneisiin.

Sillä aikaa kun isäntä Iisakki puuhaili ja asetteli penkkejätaattujen pölkkyjen varaan, puuhaili talon tytär Hanna muissa