Ihmiskohtaloja
Järnefelt, Arvid, 1861-1932
Finnish
We will print you a perfectly bound paperback of your selected title and send it to you at your nominated address
Below is a summary of Ihmiskohtaloja
IHMISKOHTALOJA
Kirj.
Arvid Järnefelt
Otava, Helsinki, 1895.
ENSIMMÄINEN OSA.
I.
Viimeisen edellinen kellonsoitto helähti suuren, ulkomaille lähtevän
laivan kannelta. Ihmiset liikahtivat laiturilla ja hätäisimmät
rupesivat jo jättämään hyvästiä toisillensa.
Väkeä oli paljon, sekä lähteviä että erittäin niiden saattajia.
Ja näistä viimeisistä herätti suurinta huomiota joukko ylioppilaita ja
silinteripäisiä nuoria-herroja, jotka saattoivat ulkomaille lähtevää
toveriansa. He olivat tulleet suuressa joukossa, niinkuin tehdään
mielenosoitusta varten, olivat asettuneet yhteen kokoon, melusivat,
nauroivat ja puhuivat yhtaikaa, toinen toistaan kovemmin. He hyvin
tiesivät olevansa pääasia koko laiturilla, eivätkä sentähden ollenkaan
välittäneet siitä, että ihmiset katselivat heihin suu auki. He eivät
olleet pääasia ainoastansa täällä laiturilla, vaan olivat tätä nykyä
koko maassa. Heitä katsottiin joka paikassa samalla uteliaisuudella ja
osanotolla. Sillä heillä oli--niin he sanoivat--uuden ajan avaimet
käsissään, uudet aatteet ja uudet tehtävät.
Ei kukaan huomannutkaan heidän rinnallaan muita lähtijöitä laiturilla.
Mutta jos tarkasteli, niin olisi siellä ihmistulvassa kyllä nähnyt
paljon semmoista, mikä tavallisissa oloissa olisi ihan ensimmäisenä
huomiota puoleensa vetänyt.
Vasemmalla, laiturin toisessa päässä, teki näet lähtöä nuori
pariskunta--häämatkallensa. He olivat tulleet sulhaspoikineen ja
morsiustyttöineen ja koko hääväkineen, kaikki koristettuina kukilla,
seppeleillä, sini- ja valkonauhaisilla rusettiloilla, loistavissa
juhlapuvuissa, herrat frakeissa, pelkkää valkoista kaulassa ja
rinnassa. Varmaan he kaikki olisivat käyttäneet vähemmän kukkia ja
koristuksia, jos olisivat aavistaneet tätä väentungosta laiturilla ja
laivalla. Sillä nyt rutistui ja lytistyi kaikki. Ja koko loistoa ei
katsellut kuin joku piika siellä täällä ja nekin oikeastaan kääntyneinä
sinne herroihin päin. Kaikki aikeet hurrata laivan lähtiessä--jäivät.
Laiturin oikeassa päässä, missä oli väljin tila, oli myöskin
katseltavaa. Siellä seisoi joukko miehiä ja naisia mustissa puvuissa,
muita hiljaisempina ja totisempina. Se oli joukko uskovaisia. He
saattoivat matkalle nuorta uskonsisarta, jonka olivat kastaneet ja
liittäneet kirkkoonsa. Seuraavana yönä, kuin kaste oli tapahtunut, oli
Herran enkeli ilmestynyt hänelle unessa ja sanonut: "Friida, nouse ylös
ja varusta itsesi matkalle, sillä ensimmäisellä laivalla, joka rannasta
lähtee, tulee sinunkin lähteä; yhden päivän ja yhden yön kuluttua
pysähdy sille laiturille, johon laiva silloin pysähtyy, mene kyliin ja
julista siellä taivaan valtakuntaa!"--Tämän unen hän oli kertonut
veljille ja sisarille, ja heidän joukossaan ei ollut kuin yksi mieli
siitä, että Friidalle oli tapahtunut ilmestys, ja että hänen oli heti
lähteminen. He katsoivat kaikki häneen hartaalla osanotolla,
kuuntelivat hänen sanojansa ja panivat niihin suuren merkityksen. Ja
hän näytti itsekin kuuntelevan itseänsä, ei ylpeänä omasta arvostaan,
vaan niinkuin hän olisi kuullut korkeamman hengen puhuvan hänen omalla
suullansa.
Oli myöskin paljon semmoisia, jotka lähtivät ilman saattajia. Ne oli
pieni lauma siirtolaisia. Ne tulivat säkkineen ja kamsuineen, eivät
huomanneet mitään tavattomampaa asiain tilaa laiturilla, tunkeutuivat
eteenpäin rynnäten herrojen keskitse, joista useita raapasivat
kirstuillaan tai tulivat töytäisseeksi, ja menivät jälekkäin, kukin
käyttäen hyväkseen ensimmäisen tekemää vakoa väkijoukossa, suoraa päätä
etukannelle.
Kun kolmas soitto lämähti, olivat ne jo kaikki siellä paikoillaan.
Niitä oli kirjava joukko miehiä ja naisia, toiset nojasivat laivan
laitaa vastaan, toiset kurkistivat takaa. Useimmat olivat humalassa,
näyttelivät pulloja, melusivat, löivät kämmeniään yhteen ja asettelivat
lakkejaan takaraivolle.
Keskikohdalla laivaa, etu- ja takakannen välillä seisoi jo Friidakin.
Kääntyneenä pois kaikesta maailman hälinästä hän silmäili luopumatta
vaan jääviä uskon veljiä ja sisaria, jotka seisoivat laivan ääressä
ihan hänen allansa ja ääneti ja yhtä luopumatta katsoivat ylös häneen.
Yksi ja toinen heistä puhutteli häntä, sanoen hyvästiksi jonkun
Back