Latvasaaren kuninkaan hovilinna - Seikkailuja Venäjän rajalta
Ingman, Alfred Emil, 1860-1917
Finnish
We will print you a perfectly bound paperback of your selected title and send it to you at your nominated address
Below is a summary of Latvasaaren kuninkaan hovilinna - Seikkailuja Venäjän rajalta
Proofreaders Europe.
LATVASAAREN
KUNINKAAN
HOVILINNA
SEIKKAILUJA VENÄJÄN RAJALTA
Nuorisolle kertonut
Alfred Emil Ingman.
Ensimmäisen kerran julkaissut
Kustannusosakeyhtiö Kirja 1916.
Sedän lipasto.
Vain suuresti empien olen ryhtynyt kertomaan niistä tapahtumista, joista
tässä kirjassa on puhe. Ei siksi, että niitä laatunsa tähden tarvitsisi
pitää salassa. Päinvastoin niistä kerrottiin siihen aikaan, kun ne
sattuivat, jokaisessa sanomalehdessä, ja oikeudenkäynti niitten johdosta
oli mahdollisimman julkinen. Mutta itse tapahtuma-ajasta ei ole vielä
kulunut neljääkymmentä vuotta. Muutamia niistä henkilöistä, joitten
nimet olivat sekaantuneet oikeudenkäyntiin, mutta jotka kuitenkin
pätevien todistusten puutteessa vapautettiin kaikesta vastuusta, saattaa
vielä olla elossa.
Tämä on saattanut minut kahden vaiheille, sopiiko näitten tapahtumien
yksityiskohtia kertoa, vai olisiko ne iäksi haudattava.
Mutta »setä», joka näissä seikkailuissa oli uskollinen kumppanini -- ja
jonka ansioksi on luettava, että nämä vaaralliset rikolliset saatiin
kiinni -- on minulta vaatinut nimenomaisen lupauksen, että kun hän on
viimeisen matkansa suorittanut, en pitäisi enää salassa, mitä tässä
asiassa on tähän asti salassa ollut. Kun viime kesänä kävin häntä tälle
matkalle saattamaan, viivyin paikkakunnalla, kunnes sain selkoa siitä,
että varsinaisten asianomaisten sukulaisista ei ole nyt enää elossa kuin
yksi ainoa. Hänkin on parantumaton heikkomielinen eikä tiedä tästä
maailmasta mitään. Asianomaiset itse ovat jo kaikki kuolleet; viimeinen
heistä kuitenkin aivan äsken.
Minua ei asiain näin ollen enää mikään estä kertomasta sitä, minkä tässä
asiassa yksin nyt tunnen. Olin sedän testamentin toimeenpanija. Hänen
papereissaan oli jäähyväiskirje minulle, jossa hän muistuttaa minua
lupauksestani, mutta samalla lausuu toivomuksenaan, etten mainitsisi
hänen nimeänsä. »Ne vanhat ystäväni», hän kirjoittaa, »jotka vielä
elävät, tuntevat kyllä muutenkin minut itse tapahtumista, ja muille
pysyn mieluummin tuntemattomana.» Kun siis seuraavassa kertomuksessa en
ole maininnut henkilöitä ja paikkoja niiden oikealla nimellä, en ole
näin menetellyt syystä, että pelkäisin jotakin, vaan kunnioittaakseni
sedän toivomusta ja ollakseni loukkaamatta niitä henkilöitä, jotka
muuten saattaisivat pahastua.
Sedän kirjeen luettuani yritin terästää muistiani ja huomasin
ihmeekseni, että paljon noista yhdessä eletyistä seikkailuistamme oli jo
muististani haihtunut. Tämänkin mahdollisuuden oli setä ottanut huomioon
ja kirjeeseensä lisännyt jälkikirjoituksen: »Etsi lipastostani se
salalaatikko, jota en ole sinulle ennen näyttänyt. Sieltä löydät
kultakelloni, jonka kuoreen olen kaiveruttanut sinun nimesi, sillä se on
nyt sinun omasi. Löydät myös kertomuksen yhteisistä seikkailuistamme
kesällä... --»
Sedän iso kultakello oli ollut ihailuni esineenä siitä asti, kun se
houkutteli minua astumaan ensi kertaa omin jaloin poikki lattian. Se oli
vanhanaikainen lyövä taskukello, vain kerran kuukaudessa vedettävä.
Parikymmentä vuotta sitten se itse oli saanut lyönnin -- puukoniskun --,
joka oli täydelleen läväissyt sen pyöreän ruumiin. Samassa tilaisuudessa
se heitti henkensä omistajansa hengen edestä. Sedän vanhalta
palvelijattarelta sain nyt tietää, että setä vuosi sitten oli lähettänyt
kellon Englantiin, jossa koko sisusta oli tehty uudestaan ja kuoret
korjattu. Itse oli eukko nähnyt minun nimeni ulkokuoressa, kun »vanha
kamreeri» aina kuukauden ensimmäisenä päivänä veti kelloa. Kello oli
eukon allakkana. Mutta kaksi viikkoa sitten, kun kamreeri joutui vuoteen
omaksi, oli kello eräänä aamuna poissa, eikä sitä ollut sen jälkeen
nähty. Eukko oli tästä kovin huolissaan, sillä hän tiesi, että yksin
kellon korjaus oli maksanut »paksun pakan seteleitä». Lohdutin nyt
eukkoa sillä, että kultakello oli kamreerin omilla teillä ja kyllä
löydettävissä.
Olen kertonut sedän kellosta siitä syystä, että tämä kirja olisi ilman
sitä arvatenkin jäänyt kirjoittamatta: kellotta en olisi ehkä sedän
kertomustakaan käsiini saanut.
Sedän papereita selaillessani olin koko ajan kuullut kellon napsetta,
mutta luulin sen kaikuvan viereisestä huoneesta. Nyt rupesin
kuuntelemaan tarkemmin ja huomasin napseen tulevankin sedän isosta
Back