Yksillä juurilla
Harraden Beatrice 1864-1936
Finnish
We will print you a perfectly bound paperback of your selected title and send it to you at your nominated address
Below is a summary of Yksillä juurilla
YKSILLÄ JUURILLA
Kirj.
Beatrice Harraden
Suomensi Samuli S. ["The Clockmaker and his Wife"]
Otava, Helsinki, 1902.
Oli myöhäinen ilta. Rankasti oli tullut vettä koko pitkoisen päivän, ja
yhä vieläkin sade pieksi kellosepän kyökin akkunaruutuja. Kellosepän
vaimo laski neuloimiksensa käsistään, pani muutamia pilkkeitä takkaan,
otti käsipalkeet tavalliselta paikalta, uunin oikealta puolelta, ja
liehtoi niillä sammuvaiset hiilet henkiin jälleen. Hän vilkaisi
mieheensä, joka istui työpöytänsä ääressä, uutterasti korjaillen
taskukelloa.
-- Tuomas, -- sanoi hän, -- ethän sinä miten näe tehdä työtä noin
huonossa valossa. Minä panen sinulle kuntoon toisen lampun.
-- Jopa tämä on valmiskin, -- vastasi mies äreästi, nostamatta
silmiäänkään työstänsä.
Tuomas jatkoi korjaamistaan; vaimo neuloi edelleen. Huoneessa vallitsi
hiljaisuus; ei kuulunut muuta kuin emännän puikkojen kilkauksia ja
valkean ääressä istuvan mustan kissan kehräilyä. Vihdoin putosi
kellosepältä joku työkalu. Musta kissa hyökkäsi sen kimppuun ja alkoi
kiidätellä sitä pitkin permantoa.
-- Hitto vieköön tuon kasin! -- murahti kelloseppä.
-- Älköönhän toki vielä! -- virkkoi pieni, vanha rouva. Tyynesti nosti
hän työkalun takaisin pöydälle ja alkoi silitellä loukattua elukkaa,
joka notkean hyppäyksensä perästä oli palannut entiseen toimeensa:
katselemaan valkeata.
Pieni, vanha rouva kumartui tuoliltansa ja pyyhkäisi kasvojaan. Hän oli
vanhan-aikuisia rouvia; kasvonpiirteet olivat terävät, ja kankeita
harmaita kiharoita riippui laihoille poskille. Silmät olivat kirkkaat,
läpitunkevat; otsa tiesi älyä; kasvoilla asui melkein levottomuutta
herättävä kiihkeä ilme.
Kelloseppä nousi viimein pöytänsä äärestä ja tuli istumaan leikatulla
selkämyksellä varustettuun tammisohvaan, jolla oli kaksikin
tarkoitusta: suojata ovesta tulevalta vedolta ja olla mukavana, jospa
vanhan-aikuisenakin, istumasijana.
Hän otti silmälasinsa nenältään ja piteli niitä käsissänsä.
-- No niin, Volumnia. -- virkkoi hän, -- huomenna meistä sitten tulee
ero. Ei tuo lähtö niinkään hauska ole, jos ilma tällaisena pysyy.
Kuuletkos, kuinka ulkona sataa?
-- Sadetta sinä kaiketi saat matkallasi, pelkään mä, -- sanoi vaimo.
-- Muistanet kukaties, että huomenna on meidän häittemme vuosipäivä.
Silloin satoi kuin saavista kaataen, niinkuin nytkin. Se ei ollut
oikein hauska enne häiksi.
-- Eipä suinkaan, -- vastasi vanha mies, katkerasti myhähtäen. --
Ystävät ne kyllä koettivat minua estellä ottamasta sinua.
-- Aivan niin, -- sanoi vanha rouva kuivakiskoisesti; -- ystävät ne
minuakin koettivat estellä ottamasta sinua.
-- Olisit totellut heitä, Volumnia, -- huokasi mies, heittäytyen tuolin
selkämystä vastaan.
Volumnia Webster kohautti olkapäitään ja virkkoi:
-- Emme totelleet kumpainenkaan hyväin ystäväin neuvoja, ja siksipä on
meiltä mennytkin hukkaan viisineljättä ajastaikaa elämästämme. Ikävä
kyllä. Elämä on lyhyttä, eikä meillä ole oikeutta kuluttaa sitä
turhaan. Mutta inhimillisen laskun mukaan on meillä kummallakin vielä
parikymmentä vuotta jäljellä, ja se aika tulee meidän käyttää niin
hyvin kuin suinkin osaamme. Kaksikymmentä vuotta, -- jo siinä ajassa
ennättää yhtäkin saada aikoin.
-- Hassuinta kaikesta, -- sanoi kelloseppä, silitellen mustaa kissaa,
-- hassuinta kaikesta, Volumnia, on se, ett'emme ole koskaan ennen tätä
ajatelleet. Sanopas nyt mulle, ollaksesi oikein vilpitön, onko sinulla
ollut yhtään hauskaa päivää minun seurassani?
Volumnia Webster miettimään.
-- Eipä juuri johdu mieleen, -- virkkoi hän tuokion kuluttua. -- Johtuu
vainenkin. Muistan ainakin yhden onnellisen päivän, jonka Lontoossa
vietin, kirjoja ja kuvateoksia katsellen. Mutta maltas: kun oikein
Back