Vaarallista väkeä
Elster, Kristian, 1841-1881
Finnish
We will print you a perfectly bound paperback of your selected title and send it to you at your nominated address
Below is a summary of Vaarallista väkeä
VAARALLISTA VÄKEÄ
Kirjoitti
Kristian Elster
Norjan kielestä [»Farlige folk», 1881] suomensi O. Relander
Otava, Helsinki, 1891.
I.
Suuri höyrylaiva suuntaa kulkuaan norjalaista rannikkokaupunkia kohti.
Kankaan aikaan ei laivaan ole näkynyt muuta kuin vettä ja vuoria,
tuulen pieksämiä, päivän paahtamia vuoria. Vihdoin alkaa maisema
muuttua. Kallioita peittää paikka paikoin kahvinruskea kanerva ja
siellä täällä on yksinäinen petäjä, jonka kaikki oksat epätoivoisesti
ovat vääntyneet maihin päin. Kuin höyrylaiva on kulkenut monien
asumattomien ulkosaarien ohi, eroittaa harmaalla rannikolla muutamia
valkeita täpliä. Se on kaupunki. Höyrylaiva lähestyy sataman suuta.
Kallion takaa, jonka äärimmäisellä kärjellä majakka on, näkyy
laivanmastia ja höyrylaivantorvia. Kaupunki näkyy mastometsän läpi.
Äärimmäisenä meren rannalla rivi tilavia meriaittoja. Yläpuolella niitä
ovat muut rakennukset penkeittäin vuoren rinteillä, alempana rivittäin,
ylempänä säännöttömästi hajallaan. Toiset ikäänkuin uhalla ovat
sijoitetut tuulisimpiin kulmanteisiin, josta ne näyttävät tähystelevän
merelle, toiset ovat arasti ryhmittyneet notkoihin, jossa ovat tuulen
suojassa. Yli muitten talojen kohoavat kirkko ja latinakoulu.
Pienessä satamassa on elämä vilkasta. Äärimmäisenä on suuria valtameren
kulkijoita, joitten mastossa liehuu norjalainen tai vieras lippu,
sisempänä rannikkohöyrylaivoja ja vuonoveneitä; meriaittojen edessä
purjelaivoja ja laitureissa veneitä joukottain. Useimmat alukset
kulettavat kalaa. Kalaa tuovat jaalat, jotka juuri ovat tulleet
pyyntipaikoilta; kalaa lastataan sekä rannikkohöyrylaivoihin että
niihin, jotka välittävät liikettä kaupungin ja maailman markkinoiden
välillä, kalaa on veneissä, jotka ovat laitureissa. Enin osa siitä,
mitä kuljetetaan suunnattomien meriaittojen ovista, on kalaa; ja kaikki
ne tehtaat, jotka ovat kaupungin lähistössä ovat tavalla tai toisella
riippuvia kalasta. Kaupungin tulee kiittää kalaa olemassa olostaan.
Merestä ovat vähitellen kiivenneet nämä valoisat puutalot, jotka
näyttävät niin mukavilta ja varakkailta, -- merestä ovat nousseet nämä
leveät, komeat meriaitat, joihin omistajan nimet ovat maalatut suurilla
kirjaimilla, toiset hitaasti ja varmasti, toiset uhkarohkean nopeasti,
-- merestä ovat kohonneet kaikki nämä valkosiipiset purjehtijat ja
savuavat höyryt, -- merestä ylenneet kirkko välkkyvine ristineen ja
opinahjo, kaupungin ylpeys, latinakoulu. Elinehtonsa saapi kaupunki
muutamien peninkulmien päästä, merestä särkkien kohdalta, jossa
kiiltäviä kalaparvia eleskelee ja jossa joka vuosi kelluilee sadottain
kalaveneitä.
Me jätämme höyryn ja lähdemme astumaan kapeata pääkatua, joka
mutkittelee ja on jyrkkä kuin vuoripolku. Talot kadun yläpuolella ovat
parin sylen korkuiselle muurille siten rakennetut, että ikkunoiden
eteen on jätetty tilaa pienille puutarhoille. Näillä kaistaleilla,
joihin pääsee jyrkkiä portaita myöten, kasvaa köynnöskasvia, jotka
peittävät muurin ja ulottuvat katukiviin saakka. Kadun alapuolella ovat
talot niin alhaalla, että vaan ylimmät ikkunat pilkistävät sen reunan
yli. Niillä on takapuoli kadulle päin, talojen ja kadun välillä on syvä
kuilu, ja sen pohjalta kohoaa mahtavia puita, jotka vaan ylimmillä
oksillaan varjostavat katua.
Siellä täällä lähtee pääkadusta hämäriä solia, joihin aurinko ei
koskaan paista. Siellä eletään aivan ujostelematta. Pestään ja pesuvesi
kaadetaan maahan, josta se vuolaana purona juoksee kadulle. Vaatteita
ripustetaan kuivamaan ja sänkyvaatteita tomuutetaan. Haljenneita
kattotiiliä ja vanhaa raudan romua, lasisiruja ja rikkonaisia
huonekaluja ja astioita on kaikkialla näitten rotkojen pohjalla. Niissä
käyskentelee koiria, kanoja ja hanhia ja ne nuuskivat ja nokkivat ja
kaappivat ja ovat erinomaisen tyytyväisiä. Solien perällä on pimeitä
inhottavia kapakoita, joista kalastajia, kotimaisia ja vieraita
merimiehiä hoipertelee ulos ja sisään.
Tyynessä notkossa kaupungin yläosassa on puiston tapainen, jossa
palvelustytöt ajeluttavat pikkulapsia ja latinakoulun opettajat
välitunneilla kuljeskelevat edes takasin päivän kuulumia keskustellen.
Oli aikainen kevätpäivä; suuri höyry lähestyi rannikkokaupunkia. Ilma
oli tyyni; monista puutarhoista levisi raitista maan ja lehden
silmukkain tuoksua. Ovet olivat kaikkialla auki. Puutarhoissa tehtiin
työtä, haravoitiin pois keltasenruskeita, kerroksiin pusertuneita
lehtiä, edellisen vuoden kuivunutta kesäpukua, lapioitiin ja
kaivettiin, istutettiin ja kasteltiin. Alhaalla satamassa lähellä
tullihuonetta oli kauppias Vikin talo suurten puitten keskellä viheriän
aitauksen ympäröimänä. Puutarhan edusta oli suurilla kivillä peitetty
rantaan saakka. Aivan rannalle oli pystytetty lipputanko.
Back