Jumalainen näytelmä
Dante Alighieri, 1265-1321
Finnish
We will print you a perfectly bound paperback of your selected title and send it to you at your nominated address
Below is a summary of Jumalainen näytelmä
Proofreaders
JUMALAINEN NÄYTELMÄ I-III
Kirjoittanut Dante
Suomentanut Eino Leino
Ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1912.
Eino Leino sai tämän teoksen suomentamista varten avustusta suomalaisen
kirjallisuuden edistämisvaroista.
Esisana
Tämän runoteoksen käännös on toimitettu _Brunone Bianchin_ julkaiseman
ja selittämän »Divina Commedian» yhdennentoista painoksen mukaan, joka
ilmestyi Firenzessä v. 1896, Successori le Monnier'in kustannuksella.
Selityksiin nähden on seurattu pääasiallisesti _Otto Gildemeisterin_
erinomaisen saksankielisen käännöksen neljättä painosta vuodella 1905,
ilmestynyt J.G. Cottan kirjakaupan kustannuksella.
Loppusoinnut, joilla suomentaja oli työnsä alottanut, ovat jätetyt pois
osaksi siitä syystä, että käännös täten on voinut tulla tarkemmaksi ja
sananmukaisemmaksi, osaksi siitä, että ne suomenkielessä tuskin olisivat
teoksen runollista arvoa saati sitten sen hartautta ja vakavaa
mahtipontta lisänneet, osaksi siitä, että suomentaja on arvellut kielen
muiden runokaunisteiden, kuten alkusoinnun ja ennen kaikkea poljennon,
riittävän tässä tapauksessa alkutekstin ankaraa runollisuutta
tulkitsemaan. Tämä on ollut myös »Suomalaisen kirjallisuuden
edistämisrahaston» kaunokirjallisen osaston mielipide.
Mainitun rahaston puolesta on käännöksen tarkastanut toht. _Oiva
Tallgren_, jonka monista tunnollisista, sattuvista ja mitä herkimmällä
tyyliaistilla tehdyistä huomautuksista täten pyydän lausua sulimmat
kiitokseni.
Saman kiitoksen pyydän osottaa Edistämisrahaston kaunokirjalliselle
osastolle kokonaisuudessaan, etenkin sen jäsenille prof. _O.E.
Tudeerille_, toht. _E.A. Tunkelolle_ ja _Juhani Aholle_, jotka kukin
ovat osia tästä käännöksestä tarkastaneet ja sen suorittajaa
erinäisillä huomautuksilla opastaneet.
Helsingissä 17 p. kesäk. 1912
EINO LEINO
JUMALAINEN NÄYTELMÄ: HELVETTI
Ensimmäinen laulu
Elomme vaelluksen keskitiessä[1]
ma harhaelin synkkää metsämaata[2]
polulta oikealta poikenneena.
Ah, raskasta on sanoa kuink' oli
tuo salo kolkko, autio ja sankka!
Sit' aatellessa vielä muisti säikkyy.
Ei kaameampi itse kalma liene;
mut koska hyvää myös ma löysin sieltä,
kuvata muutkin tahdon tapaamani.
En tiedä, kuinka tuonne tullut olin;
niin horroksissa ollut lien ma silloin,
kun jätin, koito, tien ma todellisen.
Mut päästyäni juureen kummun, missä
tuo laakso loppui, jonka kauhistukset
sydämen multa oli lävistäneet,
ma ylös katsoin: vuoren huippu hohti
säteissä tuon jo tähden,[3] kaikki joka
jokaista tietä ohjaa oikeahan.
Tyventyi silloin hiukan pelko multa,
mi pauhas sydämeni järvell' äsken,
kun vietin kauhun yötä kaameata.
Mut niinkuin se, mi vielä huohottaen
mereltä päässyt juur' on rantamalle
Back