Lyhyitä kertomuksia
Canth, Minna, 1844-1897
Finnish
We will print you a perfectly bound paperback of your selected title and send it to you at your nominated address
Below is a summary of Lyhyitä kertomuksia
LYHYITÄ KERTOMUKSIA
Kirj.
Minna Canth
1917-19 (1877-1895)
SISÄLLYS:
Hemmo
Ensimmäiset markkinat
Äiti ja poika
Päivä koittaa
Vanhan taaton tarinoita
I. Pikku Heikin merkillinen matka
II. Pellervoinen
Kuoleva lapsi
Lapsenpiika
Kauppias Roller
Ystävykset
Eräänä sunnuntaina
Lain mukaan
Kasvinkumppanit
Mutta mitäs tapahtui
Epäluulo
Eräs Puijolla käynti
"Vanha piika"
Kodista pois
Ompelija
Kahtalainen onni
Laulaja
Missä onni
HEMMO.
Hän oli kylän lemmikki. Vanhat häntä suosivat, nuoret häntä ihaelivat
ja lapset häntä ystävänänsä rakastivat. Ei ollut aatetta niin ylevää,
jot'ei sydämensä olisi omistanut, ei määrää niin korkeata, jonka
saavuttamisesta olisi epäillyt. Poikana heilui hän korkeimpien puiden
latva-oksilla, nuorukaisena taisteli hän metsän väkeväin asujanten
kanssa ja moni kaatunut otus kertoi hänen nuolensa tarkasta iskusta.
Hän oli Suomen raikas, toivorikas nuorukainen, tuo iloinen Hemmo.
Anna oli hänen morsiamensa. Anna oli nuori, suloinen neito, jonka
poskilla ruusut heloittivat ja jonka silmistä taivaan loiste säihkyi.
Hemmo oli hänen lapsuutensa ystävä ja nuoruutensa ylkä. Hemmoa oli Anna
rakastanut aina siitä, kun tuntonsa heräsi ja ajatuksensa eloon
virkosi. Mitä parhainta ja jalointa hän elämässä tunsi, sen lempivä
sydämensä Hemmossa löysi toteutuneena.
Joulun aattona oli Hemmon isä julkaisnut aikomuksena kesän tultua
luopua talonsa hallituksesta ainoan poikansa eduksi, ja samaan aikaan
päätettiin nuorten häätkin vietettäviksi. Silloin tuli Annalle kiire.
Päivät pitkään hän istui uutterana, kehräten, kutoen ja neuloen
myötäjäisiään. Mitkä ihanat tulevaisuuden unelmat siinä lankojen väliin
liittyivät, mitkä toivot suloiset haartoivat hänen silmissään hyppisten
sievästi liikkuessa! Annaa onnellisempaa morsianta tuskin taivaan alla
löytyi.
Mutta äkkiä nousi Suomessa huuto,--huuto, kamala ja kauhea, joka nuolta
nopeammin kiidätti kautta maan, idästä länteen, etelästä pohjoiseen. Se
huuto leveni kylästä kylään, kaupungista kaupunkiin, se kaikui
vuorella, kaikui laaksossa, se kuului korvenki loukerohon ja salon
hiljaisuuteen. Vihollinen on maassa!--tämä oli huuto, joka sai miesten
sydämet kauhistumaan, vaimot vapisemaan ja lapset vaikeroimaan.--
»Vihollinen on maassa!» se tieto iski salaman tavoin siihenkin kylään,
missä Hemmon ja Annan rakkaus oli saanut rauhassa kasvaa ja juurtua.
Rauha hävisi, synkät pilvet kohosivat ja kaukaa kuului jo uhkaavan
myrskyn kumina.
Hajamielisenä istui Hemmo morsiamensa rinnalla. Silmä, joka ennen
silmään vaipui, häilyi nyt levottomana ympäri ja käsi, joka ennen kättä
puristi, oli hervottomaksi käynyt. »Isäinmaa on vaarassa, veljein veri
vuotaa ja minä istun kun kunnoton pelkuri täällä toimetonna.» Tuo
ajatus poltti tulena nuorukaisen suonissa, se vei levon hänen
rinnastaan ja sai häpeän punan nousemaan hänen kasvoilleen. Hän kavahti
jo ylös.
»Isä, äiti, tyttöni armas», puhui hän, »en voi täällä enään laiskana
virua, kun Suomi poikiaan taisteluun kutsuu. Sallikaa mun mennä maatani
puolustamaan!»
Kirkas säde välähti isän silmissä, mutta äidin sydämestä nousi raskas
huokaus, ja ikään kun kukkanen myrskyn pauhatessa pelvolla painuu alas
maata kohden, niin kallistui nyt Annanki keltakiharainen pää vasten
Back