Kauppa-Lopo
Canth, Minna, 1844-1897
Finnish
We will print you a perfectly bound paperback of your selected title and send it to you at your nominated address
Below is a summary of Kauppa-Lopo
Kauppa-Lopo
Kirj.
Minna Canth
1889
I
Kauppa-Lopo oli pantu kiinni juopumuksesta ja pyhäpäivän rikkomisesta.
Jo tämä oli neljäs kerta kuin hän vankeudessa istui. Kolmasti ennen hän
oli joutunut satimeen, kerran löysästä, kahdesti varkaudesta. Ja aina se
oli hänen sydäntään kaivellut, mutta ei toki milloinkaan niinkuin nyt.
Sehän se varsinkin harmitti, että oli eksynyt tuohon pieneen,
kunnottomaan Jyväskylään. Hän, joka oli Kuopiosta kotoisin. Semmoisesta
suuresta kaupungista, jossa linnakin oli kivinen ja komea, eikä
tämmöinen ränsistynyt, vanha ijänikuinen puuhökkeli, jonka hatarat
seinät olivat niin kallellaan, ettei tiennyt milloin romahti kumoon koko
laitos.
Ei täällä ihmisetkään olleet, ei sinnepäinkään kuin Kuopiossa. Ei
näöltään eikä tavoiltaan. Siellä nainen mörkissä, suorajuovaisessa
hameessaan ja pienessä nutussaan oli kuin ihminen ainakin. Mutta mitäs
täällä! Tuossa nyt esimerkiksi tuo piikatyttö.--Lopo katseli häntä
ikkunasta, rautaristikon takaa.
--Joutavanpäiväinen hapsinkakkiainen. Hyi!
--Kuka? kysyi Riitta, Lopon huonetoveri, joka istui perempänä ja ompeli.
--Tuo juuri, tuo Römperin piika.
Römperi, näes, oli vanginvartijan nimi. Strömberg se kirjoitettiin,
mutta Lopo sanoi häntä muiden mukaan Römperiksi.
--Ei poloisella ole edes kunnon vaatetta päällään.
--Ole tok' vaiti. Kun on karttuunileninki oikein.
--Pyh! Likainen luuttu! Tuommoista ei kerjäläinenkään ilkiäisi Kuopiossa
pitää.
--Aika sievä, jahka tyttö sen vaan pesee ja tärkkää.
--Kuulee, että olet jyväskyläläinen.
Lopo käänsi turpeat kasvonsa huoneesen päin ja virnutti. Riitta taaskin
ihmetteli hänen rumuuttaan. Suupielet ja nenän-alusta nuuskaisessa
limassa, hiukset takussa ja silmillä. Entä nuo posket sitten! Likaisen
harmaina ne pullottivat aivan kuin olisi suuri tupakkamälli ollut
molemmin puolin suussa. Ei siellä sentään ollut, vaikka siltä näytti;
nuuskaa hän vaan piti huulessaan.
Ja oli tuo vaatteen tyylikin Riitan mielestä vähän kummallinen. Hame
yhtä leveä ylhäältä kuin alhaaltakin; nuttu niin että paita, musta ja
karkea kuin perunasäkki, vyötäisen kohdalta aina oli esillä. Ylimmäinen
nappi oli lähtenyt pois ja alta näkyi kaula, joka oli kuin parkittu.
Tuo se nyt sitten moitti jyväskyläläisiä! Mitä luuli hän itse olevansa?
--Kun näkisi kerran noita kehutuita kuopiolaisia. Ovatko ne kaikki
semmoisia kuin sinä?
--Häpiä vähän, mokoma ruoja. Niinkö sinä olet tuhma, että minut otat
esimerkiksi, kun on puhe oikeista ihmisistä.
--Vaan olethan sinäkin Kuopiosta?
--Jos kohta. Eikö niitä täällä sitten ole maailman hylkyjä, yhtäläisiä
kuin minäkin.
Riitta vaikeni. Harmi lauhtui; hänen kävi tuota poloista melkein sääli,
niin inhottava kuin olikin.
Äänettömänä hän ompeli hetken, sitten alkoi taas.
--Mitäs varten sinua sanotaan Kauppa-Lopoksi?
--Mitäkö varten?
Lopo veti nuuskaa sieramiinsa, aivasteli, niisti oikean käden sormiin ja
hieroi niitä sitten kupeesensa. Sille kohdalle hametta tuli suuri ruskea
läntti entisten lisäksi.
--Niin, mitäkö varten? hän nauroi. No, herran poika, minähän, näet, olen
vanha kauppamies. Komesrooti, ymmärrätkös?
--Ei, mutta todenperästä?
Back