Hanna
Canth, Minna, 1844-1897
Finnish
We will print you a perfectly bound paperback of your selected title and send it to you at your nominated address
Below is a summary of Hanna
HANNA
Kirj.
Minna Canth
1917 (1886)
I.
Lasten kamarissa oli pimeä. Mutta ruokasalin ovi oli raollaan ja sieltä
loisti tuli.
Pikku Hanna oli nähnyt pahaa unta. Suuri, musta koira oli ajanut häntä
takaa ja oli juuri tarttua häneen kiinni, mutta kaikeksi onneksi hän
siihen heräsi. Nyt ei Hanna tahtonut enää nukkua, ettei tuota unta
jatkuisi.
Oli vähän kylmä. Hanna veti peitteen aina kaulaan saakka ja kyyristyi
kokoon. Sitten hän silmät seljallaan tuijotti valojuovaan, joka
ruokasalin ovenraosta kajastui seinään. Se ulottui lattiasta ylös
kattoon, ja vieläpä kattoakin pitkin kappaleen matkaa.
Kaikki oli niin hiljaa. Ei kuulunut muuta kuin Jussin tasainen ja
raskas hengitys toisesta sängystä. Lieneekö raukalla ollut edes peittoa
päällä.
Hanna nousi katsomaan. Niin, eikös arvannut oikein. Peite oli jaloissa
ja poikaparan sääret paljaina. Herran tähden, kuinka kylmät ne olivat!
Aivan kuin jääpalaset. Kun tuo raukka ei tulisi vaan kipeäksi tämän
perästä.
Hanna peitti hänet niin hyvin kuin ikään voi, ja pakkasi täkin reunan
polsterin ja sängyn laidan väliin, että se paremmin pysyisi. Sillä
Jussi oli paha potkimaan.
Mutta vilu alkoi jo Hannaakin pöyristää. Ja entä, jos tuolta sängyn
alta vielä juoksee hiiri ja puree häntä jalkaan. Hyi! Hanna hyppäsi
takaisin omalle vuoteelleen, peitteen alle.
Taas hän rupeaa katselemaan tuota valkean loistetta seinällä. Silmät
väkisenkin aina siihen kiintyivät. Oli juuri kuin turvallisempaa, kun
tiesi äidin valvovan viereisessä huoneessa. Ei mahtanut vielä ollakaan
kovin myöhäistä. Mitähän se äiti siellä teki?
Hanna kurotti päätään sängyn laidan yli ja koetti katsoa oven raosta.
Ei nähnyt mitään. Eikä kuulunut risahdustakaan. Entä kun lamppu
unohduksesta oli jäänyt palamaan. Uskaltaisiko hän mennä katsomaan?
Ellei vaan hiiret--? Siellähän jo rapisi yksi nurkassa. Kunhan eivät
tulisi sänkyyn. Hanna vetääntyi nopeaan takaisin ja painoi päänsä
tyynyyn. Parasta kun pitää silmänsä kiinni ja nukkuu pois. Ehkei tuo
paha uni enää tule vaivaamaan.
Hiljaista oli jälleen. Nurkastakaan ei enää kuulunut mitään. Liekö
hiiri juossut koloonsa takaisin tai jos siellä ei hiirtä ollutkaan.
Ehkä hän erehtyi. Niin, ei hän ihan varma ollut siitä, rapisiko siellä
äsken, vai ei. Saattoi se olla muukin kolina. Jussi esimerkiksi--?
Tosiaankin, eikö liene poika liikuttanut kättä tai jalkaa. Harvoinpa
hän juuri hiljaakaan makasi. Nyt se vähän valitti unissaan. Mikähän
raukkaa vaivasi?
Eipä Hannalle vaan tullut uni silmiin, vaikka uskollisesti koetti pitää
niitä kiinni. Teki mieli taas katsoa, oliko tuo valkoinen kajastus
vielä seinässä. Sielläpä hän oli. Mutta hiiskahdusta ei huoneesta
sittenkään kuulunut.
Hyvä Jumala, jos lamppu on jäänyt sinne yksin palamaan ja jos vielä
tuli pääsee irti, ja kaikki nukkuvat eivätkä tiedä vaarasta mitään,
palavat ehkä sisään. Eikös ollutkin jo savua huoneessa? Ihan selvään,
voi, voi--!
Hanna syöksi kuin nuoli ruokasalin ovelle ja tempasi sen auki.
»Ui, lapseni, kuinka sinä minua säikytit.» Äiti istui sohvalla ja kutoi
sukkaa, tyyneenä, hiljaisena. Väsyneeltä hän kuitenkin näytti ja silmät
veristivät. Mutta kädet taukoamatta liikuttivat sukkapuikkoja.
»Etkö saa unta? Oletko jo kauankin ollut hereillä?»
»Vähän aikaa. Minkätähden mamma valvoo?»
»Odotan pappaa.»
Niin, tuollahan oli illallinen pöydässä häntä varten.
»Paljonkohan kello on?»
»Kohta kaksi. Mene, lapseni, sänkyyn, ettet palellu.»
Back