Kreikkalaisia satuja - Kirjeissä Suleimalle
Calamnius, J. W., 1838-1891
Finnish
We will print you a perfectly bound paperback of your selected title and send it to you at your nominated address
Below is a summary of Kreikkalaisia satuja - Kirjeissä Suleimalle
Proofreaders Europe
Kreikkalaisia Satuja.
Kirjeissä Suleimalle
kertoi
J. W. C. [J. W. Calamnius]
Ensimmäisen kerran julkaissut
K. E. Holm 1875.
_Saduista rikas muinaisuus tietää kertoa eräästä sfinxistä, joka
ihmisten selitettäväksi esitti sen arvoituksen: mikä se oli, joka
aamulla kulkee nelin jaloin, päivällä kahden, illalla kolmen. Kauan
aikaa jäi tämä arvoitus selittämättä. Kreikkalainen oli se mies, jonka
onnistui sitä viimein selittää._
_Tämä merkitsee, että Kreikkalaiset tiesivät selittää luonnon
ongelmoita. Kreikkalaisille oli avattu luonnon ihmeellinen kirja ja sen
mystillisen verhon alla, joka heistä peitti luonnon salaista elämää,
näkivät he lukemattomia henkisiä voimia ja aatteita. Luonto ei heistä
ollut kuollut, se oli täynnänsä eläviä olentoja ja henkilöitä. Metsissä
oleskelivat Dryadit eli metsän-Nymfat, vuorissa asuskelivat Oreadit eli
vuori-Nymfat ja lähteiden sekä vesien syvyyksissä piileskelivät Najaadit
ja Nereidit, lähde- ja vesi-Nymfat. Taikka jos silmiäsi loit taivasta
kohden näit sielläkin samanlaisen elämän. Täällä jatkoi mahtikas
metsästäjä Orioni uljaita urostöitänsä, täällä itkeä surivat Hyadit
veljensä kuolemaa ja heidän kyyneleensä valuivat satehena alas maan
päälle, täällä elivät ennen onnettomat lempiväiset tähtinä onnellisempaa
elämätä, kuin mitä ihmisinä eläneet olivat. Sanalla sanottu: Taivaat ja
maat olivat henkisyyttä täynnä ja kaikesta tiesivät Kreikkalaiset sadun
kertoa. Yö-haukan kamoittavassa huuhkaamisessa he kuulivat Nyktimenen
ääntä, joka synkeässä yössä huutaa valitti entisiä rikoksiansa.
Satakielen laulussa he huomasivat Filomelan vaikeroitsevan;
veri-pisaroissa, jotka tippuivat kallio-seinistä he näkivät Nioben
kyyneleitä. Niinpä eivät voineet, ei kukkaa poimia eikä puun varjoon
istahtaa ilman kuulemattansa näiden kertovan kohtaloansa._
_Tästä ihmeellisestä satu-maailmasta ovat seuraavaisten kertoelmain
aineet valikoimalla otetut. Karttamalla senkaltaista, joka loukkaa
nykyistä siveydellistä kantaa on koetettu valita kaunihimpia ja
mielekkähimpiä satuja, kuitenkin ilman ylenantamatta sitä muinaisuuden
ominaista katsomustapaa, joka näille tämmöisille saduille juuri antaa
niin mielyttävän ja omituisesti viehättävän värin. Ne ovat kuvaelmia jo
rauenneesta maailmasta, joka vuosisatojen läpitse kangastaa kauniina,
ihanteellisena ilmiönä, ja joka esthetillisen sievyytensä sekä rikkaan
mielenkuvituksensa kautta tarjoo runsaita nautinnon aiheita kaikille,
joilla vaan on runoudelle altis mieli._
_Suurin osa seuraavista kertoelmista on ollut julkaistuna eri
vuosikeeroissa aikakauskirjassa Kirjallinen Kuukauslehti._
Tekijä.
I.
Tettinki eli Heinäsirkka.
Tässä se sulla nyt on kertomus, jonka lupasin.
Sä muistat: oli lämpimänä päivänä heinäkuussa. Me astuimme vihannalle
kedolle. Oli vähää ennen sitä hetkeä, jolloin aurinko on korkeimmalle en
päässyt. Päivän kulta-silmä säteili kirkkaita, kuumia säteitä.
Likeisestä metsästä kaikuivat lintujen viserteet, ja järven laineet
kävivät leikkisillä rannan ruokojen kanssa.
Mutta viheriöitsevällä, avaralla kedolla oli oma kummallinen elämä.
Täällä oli ääretön paljous hyönteitä ja pikku-eläviä, jotka vilkkaasti
mennä riensivät ristin rastin ketoa, ja jotka olivat tänne ottaneet
ikään kuin rakentaaksensa uuden pikku-maailman itsellensä. Kullan- ja
hopean-kiiltävät kuoriaiset toimiskelivat täällä ykstotisessa innossa;
täällä ahkeroitsi muurahainen, tuo ihmisen voittaja uutteruudessa;
täällä kiipeilivät musta-pilkkuiset kulta-tertut ruohojen päihin ja
laskeusivat sieltä lennolle. Hurja-ilossa hyörivät kukkien kauniit
rakastajat, kaunosiipiset perhoset, tuoksuvassa kukkaistossa;
totisemmalla mielellä lentelivät kukasta kukkaan hyrräilevät mehiläiset,
suu siivet simassa. Ja koko tämä ilomaailma se riemuiten lauloi, lauloi
kesäpäivän ihanuutta, lauloi kukin taitoansa myöten. Mutta korkeammalle
kaikkia kaikui heinäsirkkain heleät äänet, ihan kuin pikkola-huilun
säveleet hyvinvarustetussa orkesterissa.
Back